sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Pitkästä aikaa...

Tuntuu ihmeelliseltä, että viimeksi piipahdin tänne juhannuksena...tuntuu, että aikaa on kulunut vain pieni hetki ja kuitenkin syksy on jo pitkällä. Kesä meni hujauksessa. Silti talletin siitä monta muistoa mukaani talven varalle, jotta jaksan taas kylmän ja pimeän.
Palaan kuitenkin vielä kesään, ehkä elämäni parhaimpiin.
Vietimme kaiken vapaa-aikamme mökillä. Mukaan oli pakattuna iso kasa elokuvia sadepäivien varalle, niitä ei tullut. Aurinko helli meitä aamusta iltaan, meri kuumeni kuumenemistaan saavuttaen +26 asteen lämpötilan! Silti väistimme sinilevän.
Oli kaikki syy hymyillä.



Päivät kuluivat soljuen eteenpäin, valmistimme ruuat ulkona, lämmitimme tiskivedet, iltaisin lämmitimme saunaa ja muuten vain vietimme aikaa terassilla uiden ja nauttien. Välillä vedettin vesisuksia ja kestittiin vieraita.
Mitä tekivät kaikkimullehetitännejanytäkkiä- lapset, kun ärsykkeet oli karsittu minimiin ja elektroniikkaa oli niukalti? Ne ryhtyivät luoviksi ja avuliaiksi. Rakensivat majaa, lukivat, ihmettelivät ötököitä, maalasivat, leikkivät, piirsivät ja nuorimmainen riippui riippumatossa onnellisena pilviä katsellen. Yhdessä hoitui grillaukset ja tiskaukset. Muun ajan katselimme merta. (itse asiassa huomasin katselevani merta koko ajan)

Minä laittelin yhä vain pientä saunamökkiämme. Tuunasin ulkokeittiönä toimivaa terassia, järkeistin astiasäilytystä ym. hankin koukkuja sinne ja tänne. 



Sateen pelossa mies nikkaroi terasilla toimivaan ruokatilaamme katoksen. Kaiteet maalataan sitten ensi kesänä.
Koko maailman ruskistuessa löysin maljakoihin aina jotain vihreää.

Kauneus ja meri rauhoittivat kiireen pois mielestäni. Joogasin terassilla joutsenten katsellessa.
Iltaisin auringon laskiessa tunnelma muuttui satumaiseksi. Istuin katsomassa jokaisen auringonlaskun lasten kanssa.

Kunnes tuli se viimeinen päivä, jolloin pakkasimme tavarat, siivosimme paikat, tyhjensimme uimalelut ja palasimme kotiin. Lähtiessä istuin laiturilla ja kurkkua kuristi. Koitin niellä kyyneleitä. En olisi halunnut tämän loppuvan vielä. Ensimmäinen kerta, kun en ollut kesän jälkeen iloinen siitä, että koulut ja arki jo alkavat. Viereeni istahti pieni ihminen joka nojasi minuun ja sanoi: Äiti, tää on ollu mun elämän paras kesä. "Niin munkin". Sitten istuttiin pitkään hiljaa. Kurjet lensivät yli, ilmassa oli jo syksyn tuoksu vaikka aurinko vielä vaan jaksoi polttaa, kuin kutsuen jäämään.

Voikaa hyvin! <3
(p.s pahoittelut osittain huonosta kuvalaadusta, osa otettu kännykällä.)