keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Paljun kruunu

Lauantaina oli ihana aurinkoinen pihapäivä. Harjattiin pihalaattoja, kannettiin kalusteita, hankittiin paviljonki paljun päälle ja viritettiin siihen valoja. Joka solulla tuntui kevättä, valoa ja lupausta kesästä. Illalla kuuma palju odotti kylpijöitä tähtitaivaan ja uusien lamppujen alla. Palju sai kruunun päälleen..Oli mukavaa.


Ja koska blogielämä voi olla välillä, kuin satua siihen voi sanoa sen pituinen se. Niin päätin tehdä nyt ja muokata tätä postausta. Ensi viikolla kerronkin ihania hiljaisuuden retriittikokemuksiani! Pidin teidän kunniaksi oikein päiväkirjaa hitaista, eheyttävistä päivistäni. Ollaan kuulolla!

p.s Onni on iloinen oma itsensä, hauska patterikoira. Emme murehdi enää menneitä, kaikki on nyt hyvin ja pipi parantunut hienosti.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tohtori Hauschan lumoissa

Olin pari kuukautta sitten kirjastoautolla ja tapani mukaan selailin hyvinvointikirjoja. Käteeni tarttui tämä kirja:
Herätä kauneutesi- hyvinvointia luonnosta dr.Hauschan tapaan.

Kirjassa oli paljon ohjeita itsetehtyyn kosmetiikkaan ja naamioihin...mutta mutta... samassa se herätti kiinnostuksen dr. Hauschan kosmetiikkaan. (Hyvin tehty kirja siis) Kuulosti niin tosi kivalta, että biodynaamisesti viljeltyjä kasveja poimitaan käsin aamukasteessa :) Minulle! Aion kyllä kesällä aloittaa keruutoimet itsekin ja valmistaa muutaman kasvoveden ja naamion kirjan ohjeilla.

Kirjassa on muutakin ajateltavaa asiaa, jopa niin että olen lukenut sen nyt jo kolmeen kertaan! Oma poikani kävi yli 10v sitten hetken steiner-päiväkodissa (Juu-u, silloin jo kyti tämä sisäinen hörhöilyni) ja dr hauschalla ja steinerilla on jotain yhtymäkohtia. En kyllä jaksa tarkistaa mitä, mutta kirjassa kulkee mukana "steiner-filosofiaa".

Kirjan sanoma on se, että ihminen on kaunis ollessaan onnellinen ja hymyillessään. Suurinta kauneutta on aina sisäinen. Vihainen ihminen ei ole koskaan kaunis!
Laitan tähän otteen kirjasta, poimi se mukaasi <3

"Kun ihminen elää väärässä rytmissä elimistönsä tarpeisiin nähden (niinkuin tällä hetkellä suurin osa ihmisistä tekee, oma kommenttini) elimistö antaa varoitusmerkkejä:
"aina kun sinua väsyttää, mutta annat silti itsestäsi enemmän, kuin olisi terveellistä tai yksinkertaisesti enemmän kuin jaksaisit, sisimpäsi antaa varoitusmerkkejä, jotka ilmenevät pelkona, vihana tai molempina. Sisäinen ohjausjärjestelmäsi käskee hidastamaan vauhtia, luopumaan elämän asettamista vaatimuksista, lepäämään ja löytämään jälleen yhteyden omaan itseen.
Kroonisesti vihaiset ihmiset eivät useinkaan huomaa, että heidän sisimpänsä kehottaa heitä kuuntelemaan ja toteuttamaan myös omia tarpeitaan. Ylenmääräiset vihan ja pelon tunteet turmelevat terveyttä ja tuhoavat kauneutta. Näin tuntevan ihmisen sisäinen viisaus yrittää saada ääntään kuuluviin:
"Kuuntele! Tarvitset lepoa. Sinun pitää viettää aikaa rauhassa yksin ja rakkaidesi kanssa. Sinun täytyy pitää hauskaa, tanssahdella auringossa ja astella sateessa. Sinun pitää eheytyä. Olet tyhjentynyt! "

(Susan West Kurz. Herätä kauneutesi 2011, s.16-17)

Nämä kuvat löytyvät sivuilta: http://www.drhauschka.fi. Käykää tutstumassa mm. kasvien keruu osioon, vaikuttavaa.
Tähän kosmetiikkasarjan ideologiaan kuuluu siis kasvien/luonnon kunnioittaminen, biodynaaminen viljely, ajatus siitä, että ihon ongelmat ovat väliaikaisia ja iholla on kyky korjata itse itsensä jos se saa siihen tarvittavat välineet. Tämä on valovuosien päästä siitä hypernanoteknologia-kosmetiikasta johon olemme tottuneet. Tässä tuotesarjassa ei käytetä lainkaan yövoidetta! Vaan luotetaan siihen, että yön aikana iho korjaa itse itsensä ja tasaa rasvan muodostusta. Täytyy myöntää, että juuri kun olin oppinut silmänympärysvoiteisiin, teki tiukkaa jättääkin kaikki pois...
Omassa käytössäni on nyt n.5viikkoa ollut:

*Toisen sarjan luomu-pudistusvaahto! en ole vielä käsittänyt mikä tuote kävisi tässä sarjassa meikinpoistoon.. ;)
*Kasvovesi Spezial, seka-rasvaiselle iholle. Suihkitaan aamuin illoin suihkepullosta, illalla ei lisätä mitään päälle. Iho saattaa aluksi kiristää, mutta korjaa itse tilanteen n.15min kuluttua.
*Päivävoide melissa (vähentää kiiltoa) 
*Meikkivoide
*Silmähohde (sis. mm avokaadoöljyä, macadamia-pähkinäöljyä ja tyrniöljyä..voisin siis vaikka syödä sitä :)
*Ja sitten puhdistusvoide, joka on kyllä kaikkein mielenkiintoisin tuote! Jollen olisi saanut siitä näytettä en olisi sitä arvannut ostaa, sillä on sellaista outoa ruskeaa mantelitahnaa! Sitä ei lainkaan hierota kasvoihin vaan puristetaan 2cm käsiin, lisätään pari tippaa vettä ja sitten taputellaan pitkin kasvoja. Voide imee kuin imukuppien avulla ihosta epäpuhtauksia. Hauschan kotivuilla on videolla ohje jossa näytetään miten puhdistuvoide taputellaan. Lopuksi se huuhdellaan pois.

Aika pelaamistahan tämä nyt näiden tuotteiden kanssa on....mutta.
Ihoni ei ole koskaan näyttänyt yhtä hyvältä!!
 Ja tämä on totta. Ei edes nuorempana.
Sekaihoni on ollut aina haastava hoidettava, alaosaan kasvoja ilmestyi (huom mennyt aikamuoto) kierron mukaan kipeitä paukamia kun taas posket ovat kuivat. Ihon väri (oli) harmaa ja eloton. 
Nyt mietin viime viikolla, että voisin periaatteessa lähteä kauppaan ilman meikkiä!!  Se on minulle iso juttu, kun yleensä kaikkien epäpuhtauksien/kalpeuden peittämiseen on tarvittu ainakin mineraalimeikkivoidetta/puuteria/peitepuikkoa.
Olen kokeillut milloin mitäkin sarjaa, käynyt kasvohoidoissa, kuorinut säännöllisesti, tehnyt naamioita jne. Koen, että minulla on olemassa jo vertailupohjaa tähän asiaan. 

Mitään kovin riittoisia nämä eivät mielestäni ole, siitä miinus.
Tästä sarjasta on aika paljon bloggauksia ja kokemuksiakin laidasta laitaan. Ilmeisesti se toisille toimii ja toisille ei. Itse olen ainakin aivan myyty ja nettikauppaan lähti juuri isompi tilaus. (netistä saa aika tavalla halvemmalla tätä sarjaa)

Koska olen päättänyt( kirjan ohjeita noudattaen) yrittää olla iloisella päällä, piristin itseäni näin ihanalla paidalla! (me&i) On NIIN paljon helpompi hymyillä, kun päällä on pinkkiä! 
Lisää hymyilyttää se, että meille muutti tänään maailman kaunein kirjahylly! Kunhan saan pahvilaatikot ulos ja imurin aloileen, palaan asiaan... Voikaa HYVIN!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Eläinpläjäys!

 Tänään oli (taas) päivä josta olin vannonut, että tätä päivää ei tule koskaan: Meille tuli 10 kanaa!
Kävi niin, että eräs tuttuni oli saanut ajatuksen pääsiäisitipusta (joo-o, aivan hirveän epäeettistä, mutta puolustukseksi: hän päätti antaa muutamalle jo kuolemantuomion saaneelle tipulle pari päivää lisää elämää). Näin hänellä oli sitten yht´ äkkiä omakotitalon suihkuhuonessa 10 tipua, kun meidän sakki tupsahti kylään. No. Arvaahan sen... "Ei näitä pieniä millään voi tappaa!" kommentistani viikko ja ne 10 nököttivät minun pihallani! :D

Onneksi meillä oli navetassa tilaa ja kunnon lämmitys ja tiput ovat nyt siellä hyvinkin iloisina. (Niille on rakennettu jos jonkinmoista temppurataa ja kiipeilypaikkaa). Kiitos tehokkaan fb kampanjan, kanoilla on uusi koti tiedossa, kunhan me hoidamme niitä isoa lämpötilaa vaativan kasvuvaiheen yli. Saattaa silti olla, että syksyllä otammekin näistä muutaman (ja pari kirjavaa maatiaiskanaa) takaisin, kun alkavat munimaan! Olisi aika mukavaa saada "luomumunat" omasta kanalasta!
 Espanjan löytökoiramme Alli on sitä mieltä, että kanapaisti maistuisi hyvin, vaikka tipupaistikin. Parempi pitää tämä laiska lyllerörouva erossa hoidokeista varmuuden vuoksi...
Toinen espanjalaisemme, Onni sitten taas ei tajua oikein mistään mitään, kunhan joku ihminen katsoo päin, silittelee ja juttelee mukavia niin se on kaikki mitä tämä pieni ja hauska "patterikoira" tarvitsee.
Wanhaherra Oliver, 12v. on lasten ihan ehdoton ykkönen. Sen tulevaa kuolemaa on itketty jo monta vuotta varuiksi. Ajatuskin siitä saa lapset suunniltaan. Se on aina siellä missä lapsetkin, paimentamassa, tuomassa keppiä (jolllei löydä muualta, hakee puuvajasta halon) ja pelaamassa ja se on syönyt elämänsä aikana ainakin 100 salibandypalloa! Se on selvinnyt monesta, on vahva, väsymätön ja jäntevä koira. Pahimmat hetket koettiin, kun se jäi miehen moottoripyörän alle. Oli heinäkuu ja eläinlääkärit lomalla. Mies ajoi huolesta soikeana satoja kilometreja, jotta sai sen lonkkaleikkaukseen. Vaikka se oli silloin jo 7v. se toipui siitä täydellisesti. Oliwer on bordercollien ja puolan alankopaimenkoiran vahinkopentu. Sen äiti oli 12v, kun sai vielä pennut!  Tässä se on kynitty fiskarseilla kesäkuosiin. Sen valtava lammaskoiramainen turkki on niin vaikeahoitoinen, että...ei ole bordercollien karvasta tietoakaan..

Lotta tässä surffailee netissä ja katselee koiria. Kova koirakuume tuntuu olevan. Lotta on niin vastuuntuntoinen tyttö, että saattaisi jopa oikeasti sitoutua "omaan koiraan". Vaikka itse ajattelen, että eläimet ovat aina viime kädessä aikuisen vastuulla. Ystäväni sanoi just, että "Teillä on kyllä koirien paratiisi!"  Aina joku on kotona, saavat olla vapaana (koska eivät ikinä karkaa) ja tietävät paikkansa laumassa. Ne ovatkin kaikki tasapainoisia ja tyytyväisiä eläimiä. Kanien kanssa ei sitten mennytkään yhtä hyvin, sillä yhtenä aamuna Lotan pupu Helmi löytyi kanilasta kuolleena! (ei mitään tietoa miksi) Hilma jäi yksin ja yksinäiseksi. Periaatteisiini kuuluu, että eläimen hoidoksi ei riitä pelkkä ruokinta, eläin tarvitsee myös seuraa.Yksinäinen kani navetassa ei voi mitenkään olla onnellinen kani. (Tai mikään yksinäinen eläin navetassa) Onneksi Hilmalle löytyi uusi, hyvä koti, jossa saa nyt elää sisällä asunnossa ja ihan perheenjäsenenä. Meillä se ei allergiani vuoksi olisi onnistunut. Eilen sain sähköpostiini kuvia iloisesta kanista. Tuli hyvä mieli.

Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille! 

p.s mies tuli just kanalasta ja ihmetteli miten tiput liikkuvat sellaisena yhtenäisenä keltaisena kasana, hän vei sinne jyviä ja 10 tipun keko oli hänen kenkänsä päällä kun koitti astua sieltä ulos. Piti niitä sitten hetki kuulemma irrotella.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kahden sohvan loukussa

Hupsista, menikö jo pääsiäinenkin?
Kevät on aina aikaa jolloin kalenteri ottaa mittaa minusta, haastaa yhä käsittämättömänpiin aikataulutuksiin kunnes lopulta koittaa suvivirsi ja sitä rojahtaa riippumattoon...No joo, turha luulo, kuulosti vain kivalta :) Kesä on aika työleiriä, kun lapset ovat kotona aamusta iltaan. Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle vaan palataan taaksepäin.

Olin eräs päivä mieheni kanssa Ikeassa. Hänen ehdotuksestaan! Miehelläni oli mielessä energiansäästölamput, minulla ei tuntunut olevan lähtiessä mitään tarpeita. Ja kuinkas sitten kävikään??? Poistotorilla nököttää harmaa Ektorp. Hintaa koko sohvalla on päällisten verran! Pää raksuttaa... sohva kyllä tarvitaan rantasaunalle ja tämä harmaa on ollut haaveissani... Menen kysymään myyjältä kauanko sohvaa saisi säilöä Ikeassa? Päivän. Okei, ei muuta kuin Ikean peräkärryä hakemaan ja sohva kotiin. Hetki siinä meni olkkarissa pyöriessä kahden sohvan kanssa, tässä lopputulos:
Näillä mennään kunnes rantasauna valmistuu. Laminaatit asennettiin pääsiäisenä joten ihan hyvältä näyttää. Piti ottaa kuviakin, mutta... piha oli sulanut mudaksi (kiitos ruoppaajan, missä ne kevätsateet ovat mistä puhuttiin?) ja kamariin oli koottu takka mikä luvattiin beigeksi mutta mikä olikin lähinnä oranssi. Huoh, piti sitten hankkia purkki valkoista maalia, jolla vahinko peitetään. Meni sitten aika hyvin kuvausfiilikset, vaikka pieniä juttuja nuo ovat oikeesti. Joskus vaan päistää.

Samaisella Ikean matkalla, samaisella poistotorilla oli myös tämä peili. Heitin sitten miehelle,että toi peilikin olis kyllä kiva, kun just oli ne vaatekutsut ja huomasin ettei meillä ollu tarpeeks isoa peiliä. Mies: Häh, puhutko sä tosta...öö...ovesta?
Jep jep, kyytiin vaan :) Oven kokoinenhan se onkin, mutta sopi yllättävän hyvin olkkariin.
Viime viikot olen ahminut hyviä kirjoja liittyen hyvinvointiin. Niitä on jo kauhea pino! Täksi illaksi sain Kaisa Jaakkolan hormonitasapainokirjan, 316 sivua asiaa kehon tasapainosta. En malta odottaa iltaa, että pääsen sitä lukemaan. Paljon on tapahtunut ravintomuutoksia (hyvään suuntaan) perheessämme ja matka jatkuu. Itsekin pyöräytän yhä viher-aamupirtelöni ja välttelen vehnää. Kauran palautin ruokavaliooni, vitsit että kaurapuuro maistuikin hyvältä! Välillä toki on tullut herkuteltua. Näin ihanalta voi näyttää gluteiiniton suklaakakku! (on muuten 90% luomua)

Vaihdoin kerta heitolla uusiksi koko ihonhoitotuotesarjanikin, kun luin kemikaalien vaikutuksista. Kiinnostaisiko teitä kuulla siitä aiheesta vai meneekö jo liikaa ekoiluksi? ;)
Iloa, valoa ja voimaa teille jokaiselle! Kiitos kommenteistanne <3