tiistai 12. maaliskuuta 2013

Mutapommin purkaus

Sunnuntai oli suloinen! Aurinko porotti täydeltä taivaalta, lämmitti oikein. Hanki kutsui kävelylle (sen mitä uskalsimme, eli kovin vähän..)
Arvuuuttelimme meren kulkijoita
Ihastelimme kaikkea kaunista

Kuvittelin itseni kesään, terassille, riippukeinuun. Juuri tähän rauhaan..
Kunnes sitten se kaikki muuttui... Tuli tiistai, tuli ruoppaaja. Ja näytti siltä, kuin meressä olisi räjähtänyt pommi!
Vaikuttavaa. Katselen sitä kaikkea tässä, hiljaa. Voi taivas, taisin sanoa.. Valkoista lunta vasten muta näyttää niin likaiselta.. Jääpalat ovat valtavia.
Istun sympaattisen ruoppaajan kanssa kahvilla asuntovaunussa, katselen häntä ja mietin, että jollain on siis tällainenkin työ. Kaivaa merta. Miten erikoista, yksinäistä ja jotenkin hienoa. Miten kaukana omasta maailmastani. Ruoppaaja lohduttaa, että kaikki putoillut muta imeytyy näkymättömiin kevätsateissa. Huomaa varmaan kauhistuneen katseeni. Muta on nyt siis tontillamme, sitä varten kaivettiin valtava kuoppa. Mutta muta on mutaa, ei sitä voi liikutella ilman, että sitä on joka puolella. Sitä liikutellessa on vanha omenapuukin saanut väistyä. Jotenkin alan sittenkin toivoa vielä lumisadetta.

No, tämä on nyt hinta siitä, että ensi kesänä laiturin päästä saa hypätä mereen.
Kuulen jo korvissani sen riemun ja taukoamattoman huudon: Äiti kato! :)

p.s Sunnuntaina yksi lapsista sanoo: Mä ainakin painan tän hetken mun mieleen, ku tää on niinku täydellistä onnea, et on toi asuntovaunu, ku siel on niin kiva olla ja hyvää keittoa ja aurinko paistaa. Et mä varmaan muistan tän päivän aina... tai ainakin yritän muistaa.

13 kommenttia:

  1. Hetkessä maisema ja rauha muuttuivat, mutta varmasti kesä tuo ne takaisin.
    Ihana onnellinen lapsi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän pitää jaksaa uskoa :) Onneksi tuli uutta lunta ja kaikki taas puhdistui :) Ihana lapsi tosiaan <3

      Poista
  2. Tiedätkö miksi oot vähän ärsyttävä? Postaat tuollaisia kauniita ajatuksia, niin itse ei osaa kommentoida niihin mitään "samansuuntaista" :))) Eikun oikeesti ihania mietteitä ja ajatuksia!!

    VastaaPoista
  3. Niinpä. Oikein pysähdyin miettimään samaa asiaa, vaikka olikin vitsi. Sillä oikeesti muakin ärsyttää välillä kaikki yltiöpositiivisuus! :D Toisaalta haluaisin kovasti oppia näkemään elämässä pienet, kauniit hetket ja asiat ja opettaa samaa lapsille... tämä blogi auttaa minua siinä.
    Musta on kiva aina, jos joku kommentoi, vaikka vaan et moi. Tulee sellanen olo, että joku tervehti, samalla kun kävi piipahtamassa. Mutta kyllähän minä sen jo itsestäni tiedän, että 95% se jää tekemättä minultakin. Kirjautumisessa on mukamas niin iso homma! (mulla) Mun kirjoitustyyli on toisinaan jollain tavalla runollistakin, ihan tavallinen tallaaja olen silti.:)) Jatketaan näillä! :)

    VastaaPoista
  4. Yhdyn anonyymin ajatukseen siinä mielessä, että oon itekin joskus miettiny miksi niin harvoin tulee kommentoitua, vaikka luen blogia säännöllisesti. Oikeasti yleensä sun tekstin lukemisen jälkeen tulee vähän sanaton olo. Kirjoitat niin kauniisti, että omat sanat tuntuvat vähän sananhelinältä vaan...

    Mun mielestä yltiöpositiivisuutta tarvitaan tässä maailmassa, eihän tätä muuten jaksaisi, mä ainakin haluan lukea elämänmyönteisiä postauksia. Niin ja tietysti syvällisiä ja surullisiakin, silloin kun on sellaisia ajatuksia jaettavana. Kirjoitukset isäsi kuolemasta olivat myös todella kauniita ja koskettavia. Kiitos niistä ja kiitos näistä, kiitos mukavasta blogistasi!!!

    Ja kevät (ja kesä) tulee vielä, lupaan sen :)

    VastaaPoista
  5. Hei Elina,

    Täällä uusin lukijasi, joka tahtoo kiittää mukavasta blogistasi. Vuoden vaihteessa "eksyin" sivuillesi, kun googlasin hakusanalla "pihasauna". Olen vasta muutamia postauksiasi lukenut, syystä että haluan säästää lukemisen rauhalliseen ajanjaksoon, että voin sisäistää kaiken sanomasi. Nyt olen lomalla ja niinpä aionkin lukea kaikki tarinasi huolella läpi. Niin kivasti sisustat ja elämästäsi kirjoitat. Vinkkasin blogistasi siskolleni (Elinalle:), joka myös kovin ilahtuneena otti vinkin vastaan. Ihanaa on nähdä kauniita asioita ja pysähtyä miettimään elämän pieniä ja suuria asioita tekstiesi siivittämänä.

    Sinun isäsi on ollut komea mies! Sinulla on ollut häneen lämmin suhde ja nyt jälkeen päin saat omistaa ne kaikki muistot hänestä. Menetin oman rakkaan äitini kuusi vuotta sitten (isän 22 v. sitten) ja tiedän, että aika helpottaa suruun ja ahdistukseen.

    Toivon sinulle aurinkoista kevättä, jaksamista ison perheesi kanssa ja hyviä löylyjä uuteen pihasaunaasi! Komialle näyttää.

    "Savon tyttö"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulipa tästä hyvä mieli :) Tervetuloa matkaan mukaan Savon tyttö <3

      Poista
  6. Heips!
    Mä jäin kans miettimään tuota "yltiöpositiivisuutta".
    Mun mielestä on turha kovin negatiivista näihin blogeihin kommentoida. Enemmän olen tuon iloisuuden ja myönteisyyden kannalla :) Tällä siis tarkoitan meitä kommentoijia.

    Elämässä meillä kaikilla on kuitenkin ne omat synkät hetkemme, ehkä pyrkimys siihen ilon ja tyytyväisyyden löytämiseen auttaa tässä kaikessa minkä keskellä eletään.

    Varmaan monelle blogistille tämä blogin pitäminen on tietynlaista "terapiaa" ja jakamista, myös niistä vakavimmistakin asioista. Ja ne kuuluvat elämään.

    Aurinkoa elämään meille kaikille :)
    t. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi (kuten melkein aina). Blogi onkin sellaista "terapiaa" ja samalla se kirkastaa itselleni sitä mihin suuntaan on matkalla. Eipä se elämä kellään ole pelkkää hattaraa ja päivänpaistetta...elämä pitää huolen siitä että varjojakin lankeaa. Kunhan pyrkimys on kohti valoa, se kantaa.

      Poista
  7. Voi kauheeta! Kyllä se varmaan ajan oloon siitä kaunistuu....

    Tutkin jalanjälkiä, voi kyllä olla ilves.

    T. Ä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä on kuulemma ilveksiä! Hui. Todellakin toivon, että kesä kuivaa.... :)

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.