maanantai 25. helmikuuta 2013

ÄN YY TEE - NYT: Kevät!

Päätin, että nyt saa kevät alkaa ja kaikki pastellisävyt tulvia tupaan. Olkoonkin, että ulkona on hyytävä pakkanen ja maailma on edelleen valkoinen... Mutta, aurinko paistaa!! Jes.

 Näin herkullinen verhokappa löytyi Hemtexiltä...

Kävin 15 vuotta sitten ennustajalla. Hän kertoi, että synnytän kaksi lasta, menen naimisiin ja asun suuressa talossa jossa vietetään koko ajan juhlia. Koko ajan myös rakennetaan jotain. Silloin ihmettelin mikä se sellainen talo on, tuleeko minusta joku pitopalvelun pitäjä, mutta onpahan sekin mysteeri nyt ratkennut. Kun on näin iso perhe, juhlia on oikeastan ihan koko ajan. Kesällä on pieni tauko mutta alku ja loppuvuosi ovatkin yhtä juhlaa!
Onneksi tytöt kestävät vielä/taas vaaleanpunaista... Sillä äiti ei saa siitä tarpeekseen!
Ihan tavallisessa ruokakaupassa on näitä minilimsapulloja, niiden sisältö on (noh, ei niin hyvää) sitruunalimsaa. Etiketti irtosi todella helposti. Näistähän olisi saanut vaikka mitä, mutta meillä menivät näin.
Kakkuidean kopioin suoraan googlen kuvahausta. Tämä on siis kahden koti-kakkumaakarin kyhäelmä eikä vastaa hienoudessaan alkuperäistä, mutta idean osalta kyllä. Alkuperäistä Minnie kakkua voit siis ihastella täällä.

Hups, sovittelin Minniä ensin tuohon reunaan ja näköjään kuvassa näkyvät jalanjäljet noin hyvin. Oikeassa elämässä niiden päälle laitettiin kynttilöitä :)

Aurinkoa jokaisen viikkoon! Huomenna suuntaan ruoppaajan kera rantasaunalle, koitan saada päivityskuvia. Kiitos siis kaikille kommentoijille, toiveenne on kuultu!


12 kommenttia:

  1. ihana kappa, ihana pastelli, ihana kakku
    ja ihana Elina <3 <3
    puutuks jottai ;)

    VastaaPoista
  2. Oi mikä ihana kevätlookki! Ihanaa kun se tulee, kukat ja kaikki. Elämä yhtä juhlaa ja siien sitä ainaista arkea. Tänään olen kiukutellut kotitöiden raskaan lastin alla, loputonta, ihan loputonta työtä jonka teet ja menet töihin ja tulet kotiin ja aloitat taas, eikä loppua näy. Mutta onneksi välillä on juhlia! Ihana kakku! Ja anteeksi pospotus, eihän se mitenkään tähän liittynyt. Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös ookkin! :) Kotityöt...huoh... Meillä käydään just läpi lasten vaatekaappeja.. Uskomaton määrä kenkiä jäänyt pieneksi, mihin nekin kierrättäisi? Meillä oli joskus magneetti jossa luki: Siivoaminen lapsiperheessä on kuin kolaisi lumisateessa.. Näinhän se menee. Onneksi välissä on juhlaa ja kaikki paikat hetken kunnossa. Juhlan jälkeen odottaakin taas sitten kaaos ;)

      Ihana viikkoa sinnekin, lähdenkin tästä vastavierailulle teille :)

      Poista
  3. Keväiseltä tuntuu täälläkin. Tänään oli aivan ihana aurinkoinen päivä....tykkään...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Täälläkin jo vesi tippui katolta, ihana ääni.. :) Aurinkoa on ollutkin jo isosti ikävä.

      Poista
  4. Mutta tuo keittiö näytti valtaan hienolta nyt, sekä kauniilta että kotoisalta. Paljon tekee uudet verhot (ja ehkä pöytäliina)
    Kevät on tulossa...

    VastaaPoista
  5. Kiitos, pöytäliinakin on itse asiassa oikeasti verho, mutta pöytäliinaksi sen ostin. Sen myötä aloin vakavasti harkita keittiönpöydän maalausta valkoiseksi, on niin raikasta! :)

    VastaaPoista
  6. Niin nättiä :) Mäkin oon ihan hurahtanut vaaleanpunaiseen keittiössäni, ostin vaaleanpunaisia kukkaruukkujakin pääsiäiskukille. Ja sitten laitettiin yhteen vanhaan talonpoikaiskaappiin vaaleanpunaiset nupit, joissa on valkoisia pilkkuja, heh. Tyttären saamat vaaleanpunaiset tulppaanit vielä keittiön pöydällä kuin pisteenä I:in päällä. Ihan mahtavaa että kohta on maaliskuu ja kevät. Aurinkokin lämmittää ja sulattaa jo ihan vimmatusti. Mukavia tulevia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  7. Heippa mInttu! Mulla taitaa olla ne samat nupit :) Ne on kivat! Vaaleanpunainen on kyllä aina yhtä toimiva eikä siihen edes kyllästy, mikähän siinä on? Maaliskuu on toivoa täynnä! Mukavia päiviä sinnekin! :)

    VastaaPoista
  8. Oi ihanuus verhot ja pöytäliina :) mulle tuli kyllä ihan jo kesäinenkin olo tuosta kuvasta!
    Aattele Elina, pian on KESÄ!!!!!!!!
    Jotenkin on ollut niin pitkä ja pimeä talvi, kaipaa jo AURINKOA!

    Siis onko teillä jo rantavedet sulat siellä mökillä? Voiko siellä jo ruopata? Vai siis oonko tyhmä, voiko jäistä rantaa ruopata? Do not understand ;)
    Aurinkoa sulle sinne myös,
    terkuin Eija :)

    VastaaPoista
  9. Moikka Eija!!! No vähän tais heilahtaa kesän puolelle :) Aurinkoa kaivataan täälläkin!! Onneksi sitä on vähän saatu jo. Rannasta ruopataan jotenkin jäältä käsin, älä kysy miten! :D Jäätä just pitäis olla, ettei kaivuri vajoa? En tajua itsekään..Aion olla seuraamassa, kun se alkaa!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.