torstai 28. helmikuuta 2013

Saunatyömaapäivitys

Tämä on maisema jossa rauhoitun. Tarvitsen tilaa hengittääkseni, peltoa, merta, vihreitä kenttiä, suuria puistoja.. niistä pidän. En pidä lainkaan niin paljon metsistä, siellä voi olla ahdasta. Täälläkin aloimme ihan ensimmäiseksi kaataa puita. Se ei ollut kaikkien mielestä hyvä idea. Moni pelotteli tuulella...en ymmärtänyt miten yksi runko suojaisi minua siltä, kun latva ja lehdistö kasvavat niin korkealla. Toinen puhui näkösuojasta.. en ymmärtänyt miksi piileskelisin puiden takana varjossa. Kummastelen salaa  ihmisiä joiden tonteilla on paljon puustoa maiseman edessä, vaikka ymmärrän toki, että juuri se on joillekin maisema. Minulle läheisyys ja ahtaus ei tuo turvallisuuden tunnetta, se jollain tavalla kuristaa. Haluan nähdä kauas aina, jos vain mahdollista.

Olen kovin iloinen työmaalla tapahtuneista muutoksista. Juuri nyt kaikki sujuu niinkuin pitääkin ja kaikki valinnat tuntuvat oikeilta. Näen jo itseni istumassa lauteilla ja katselemassa merta. Se tuntuu hyvältä. Niin paljon itkua ja valvomista tähän mökkiprojektiin on alussa kuulunut, homeisen mökin ja melkein koko kaupan purku ym.. Onneksi tämän (haisevan ja homeisen) tunnelin päässä on viimein valoa!

Saunan harmaa sävy on... täydellinen. Tämä kuva on löylyhuoneen ovelta, kiuas tulee vasemmalle ja oikealla on iso ikkuna merelle. Nuo pyöreät ikkunat jäävät selän taakse. Tänne on tarkoitus tulla U-malliset lauteet.
Pesuhuoneeseen valittiin valkoinen paneeli. Ihanan valoisaa ja huone on kerrankin tarpeeksi iso meidän perheelle. Ja kun avaa oven on... vedessä :)
Tässä on pukuhuoneen parvi
Eipä siellä aikuinen seisoskele mutta lapset viihtyvät varmasti. Tämäkin ikkuna aukeaa merelle ja valaisee koko parven.
Parvelta katsaus puku/takkahuoneeseen. Huonekorkeus on neljä metriä. Oikealla alhaalla ovi ja iso ikkuna pihan suuntaan. Taka ja sivuseinä ovat tielle päin joten niihin ei haluttu lainkaan ikkunoita. Sen verran haluan piileskellä ;)
Ja alhaalta ylös. Kattoon päätettiin laittaa jotain led valoja.
Aurinko pilkahteli pilven takaa, katolta tipahteli vesipisaroita, ne helkkyivät iloisena kevättä. Olkoonkin, että pian taas pakastaa ja tuiskuaa, minä olen jättänyt jo talven taakseni ja katselen kohti kesää. :)
Iloa ja valoa viikkoonne, kestetään pieni takatalvikin vielä!

maanantai 25. helmikuuta 2013

ÄN YY TEE - NYT: Kevät!

Päätin, että nyt saa kevät alkaa ja kaikki pastellisävyt tulvia tupaan. Olkoonkin, että ulkona on hyytävä pakkanen ja maailma on edelleen valkoinen... Mutta, aurinko paistaa!! Jes.

 Näin herkullinen verhokappa löytyi Hemtexiltä...

Kävin 15 vuotta sitten ennustajalla. Hän kertoi, että synnytän kaksi lasta, menen naimisiin ja asun suuressa talossa jossa vietetään koko ajan juhlia. Koko ajan myös rakennetaan jotain. Silloin ihmettelin mikä se sellainen talo on, tuleeko minusta joku pitopalvelun pitäjä, mutta onpahan sekin mysteeri nyt ratkennut. Kun on näin iso perhe, juhlia on oikeastan ihan koko ajan. Kesällä on pieni tauko mutta alku ja loppuvuosi ovatkin yhtä juhlaa!
Onneksi tytöt kestävät vielä/taas vaaleanpunaista... Sillä äiti ei saa siitä tarpeekseen!
Ihan tavallisessa ruokakaupassa on näitä minilimsapulloja, niiden sisältö on (noh, ei niin hyvää) sitruunalimsaa. Etiketti irtosi todella helposti. Näistähän olisi saanut vaikka mitä, mutta meillä menivät näin.
Kakkuidean kopioin suoraan googlen kuvahausta. Tämä on siis kahden koti-kakkumaakarin kyhäelmä eikä vastaa hienoudessaan alkuperäistä, mutta idean osalta kyllä. Alkuperäistä Minnie kakkua voit siis ihastella täällä.

Hups, sovittelin Minniä ensin tuohon reunaan ja näköjään kuvassa näkyvät jalanjäljet noin hyvin. Oikeassa elämässä niiden päälle laitettiin kynttilöitä :)

Aurinkoa jokaisen viikkoon! Huomenna suuntaan ruoppaajan kera rantasaunalle, koitan saada päivityskuvia. Kiitos siis kaikille kommentoijille, toiveenne on kuultu!


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Yhtä sun toista sieltä sun täältä.

Huomasin kyllä, ettei ketään jaksanut kiinnostua saunaprojektistamme, mutta siitäkin huolimatta haluan siitä taas vaan kertoa. Joten pahoittelut...
Mutta, elämässä on nyt ollut aika paljon mietittävää tämän tiimoilta! Laattaa, laminaattia, kiuasta ja valoja. Tänään näin 1. kerran seinälaudoituksen paikoillaan, and love it!! (Onneksi!)
Jännitin sitä todella paljon, kun niin pikkuriikkisestä lastusta sitä valikoin. Mutta nyt olen tyytyväinen. Ja siihen, että ulkolaudotus on noin leveä ja kattoon olen tosi tyytyväinen. Näyttää just sellaselta vähän pärekattomaiselta profiililta, kun haaveilinkin. Saunan paneeleita oli jo petsattu saariston harmaiksi, sekin oli todella hyvä sävy! Löylyhuonekin näytti nyt tilavalta (7,5m2) kyllä me sinne mahdutaan koko perhe lauteille. Pesuhuone on saman kokoinen. Tuohon terassin taakse on tulossa iso ikkuna, ovat jostain syystä rikkoneet siitä esiin vasta pienen kulman.
Eilen valitsin laminaatin lattiaan ja lopulta vedin pitkää tikkua, kun aikaa oli niin vähän ja vieressä hoputti liian monta lasta. Lopputulos on nyt sitten hyvin vaalean haaleaa.
Koitin haastaa itseni viikon nettilakkoon... taas. Miten en onnistu siinä ollenkaan? Olisiko vinkkejä?
Ei kai se voi olla näin vaikeaa? Haluaisin olla vapaa kaikista kaheista, mutta huomaan etten ole. Siitä saakka (naistenpäivä) kun sain ikioman läppärin, en ole oikein kyennyt vastustamaan sitä. Huomaan aina ohimennessäni kurkkaavani koneelta jonkun jutun. Kerran aikaisemmin pakkasin sen jo varastoon ja huomasin jo samana iltana istuvani miehen läppäri sylissä! Ärsyttävää!!

Tänään taas manasin miehelle, että maailma on mennyt ihan oudoksi. Kukaan ei tunnu ollenkaan olevan enää siellä missä on. Kaikki ovat koko ajan netissä. Meillä on saavutus saada edes 5 min katsekontakti teiniin jolla on oma omenapuhelin. Sitten tulee kaveri kylään ja ollaan yhdessä puhelimet kourassa. Jotenkin ihan järkkyä. Tätä menoa me ei olla enää missään aidossa kontaktissa tulevaisuudessa. Varmaan kun olen vanhus niin mulla on vaan joku livechat hoitaja koneella jolle näppäilen avuntarpeeni!
Välillä tuntuu, että haluaisin paeta jonnekin ajassa taaksepäin ja unohtaa kaikki kännykät, telkkarit ja koneet ja olla, hetkessä. Mutta kyllä sen pitäisi onnistua tässäkin elämässä. Ponnistelen sen taidon eteen niin kovasti ja silti en vieläkään osaa.

Haluan toivottaa hyvää tulevaa viikkoa jokaiselle ja onnistunutta hiihtolomaa kaikille sitä viettäville! Koitetaan tarttua hetkiin.
Nyt sytytän kynttilän isälleni ja hengitän syvään.
Hän olisi täyttänyt tänään 61 vuotta.

torstai 14. helmikuuta 2013

So pink...

Tänään on ollut hyvä päivä. Maailma on hetkellisesti muuttunut kovin vaaleanpunaiseksi.. :)
Juu, en ole vielä(kään) lopettanut viljalakkoani, munkit on kuvattu, katsottu ja nuuskuteltu, mutta maistamisen jätin väliin. (Ei tehnyt edes mieli) Lapset sitä vastoin olivat varsin riemuissaan tarjoiluista!
Meillä on ystävänpäivää odotettu jo viikko, kun keksimme haastaa koko perheen kertomaan toisistaan hyviä asioita. Postilaatikko vain seinään ja tyhjiä lappuja viereen. Jokaisen piti keksiä ainakin yksi kierros jokaisesta. Loppujen lopuksi jokainen lapsi oli tainnut tehdä jokaisesta perheenjäsenestä monta lappua! Se on meidän porukalla aika määrä...
Tänään illalla avasin aivan täpötäyden laatikon ja luin kaikki viestit. Oli siinä nauramista ja hihittelyä ja vähän herkistelyäkin... Vai mitä tuumaatte näistä meidän äiti on lapuista:

- Niin hyvää
- Tykkään sinusta koska rakastat minua
- Maailman kiltein ja hauskin
- Oma "terapeutti"joka keksii kaikkiin ongelmiin ratkaisut
- Hauska jutella kaikesta
-Vahva, kaunis ja viisas
-Meille paras

Ym. Aivan ihania juttuja. Niin viisaita sanoja olivat toisistaankin kirjoittaneet..
Aivan liian harvoin meidän tulee toisiamme kehuttua.
Me päätimme jatkaa projektiamme ja teimme suurelle paperille omakuvat (piirsivät itse) ja lupasin kirjoittaa jokaisen kuvan viereen otteita näistä lappusista. Niitä on niin hirveesti (n.100 kpl), että kaikki ei kyllä millään mahdu, tarvittaisiin kokonainen seinä! Mutta jotenkin tämä hyvä pitää jättää näkyviin, itsetuntoa vahvistamaan.

Ojennankin eteenpäin saamani ruusun ihanalle perheelleni ja sinulle lukijani. Pistetään hyvä kiertoon. Hyvää ystävänpäivää tänään ja muinakin päivinä!

p.s Villa Mandalaan loma varattu, eipä siinä kauaa mennyt. Juuri sopivasti ilmoittivat ystävänpäivä-tarjouksistaan..

maanantai 11. helmikuuta 2013

Hengähdyshetkiä

Tulevan ystävänpäivän kunniaksi haluan jakaa kanssasi kirjavinkin.
Loistavan lahjaidean kiireiselle ystävälle tai sitten sille kaikkein rakkaimmalle, kärsivällisimmälle ja uskollisimmalle ystävälle: Itselleen :)

Näin jossain naistenlehdessä pienen vinkin Hengähdyshetkiä- kirjasta. Päälikansi jäi mieleeni ja arvelin olevani edes hieman kiinnostunut sisällöstä. Nyt kirja oli Stokkan helmikuun kanta-asiakastarjouksessa ja sitä kautta se löysi tiensä käsiini. ONNEKSI! Ensimmäisen aukeaman jälkeen olin täysin myyty. Tämä kirja on kuin tehty minua varten! Ja miten löysinkin sen juuri nyt, kun tarvitsin sitä kaikkein eniten.

Kirjaan on koottu monta hyvää rentoutus ja mielen tasapaino-harjoitusta kappaleiden lomaan. Alussa voi jokainen tehdä oman elämänsä stressitestin (ja vetää sitten siitä omat johtopäätökset...) ja sen perusteella/sen jälkeen tehdä itselleen neljän viikon harjoitussuunnitelman johon valitsee kirjan harjoituksista joka päiväksi yhden. Harjoituksiin menee vain n.15 minuuttia päivässä, mistään suureellisesta ajankäytön haasteesta ei ole kyse.
Oma harjoitussivuni on vielä täyttämättä, mutta harjoituksia aloin tehdä jo tunnin päästä siitä, kun kirjan avasin..(Ei kai se muuten olisi kovin kummallista, mutta sattui olemaan miehen ja minun kahdenkeskinen ilta"vapaa" varmaan sataan vuoteen ja VOI olla, että mieheni olisi halunnut jutella muustakin, kuin näistä harjoituksista tai selata tätä kirjaa... Heh, hän on kyllä ihanan ymmärtäväinen...)

Pidän kirjassa erityisesti siitä, että se ei julista sormi pystyssä mitään, ei ruokavaliota, ei valtavaa elämänmuutosta tms. Se antaa lempeitä vinkkejä sellaiseen eheyttävän toimintaan jonka voi joka ikinen soluttaa osaksi omaa arkeaan. (Jopa extremekiireinen suurperheen äiti ;) ) Se herättää uinuvan ja uteliaan mielen pohtimaan valintojaan ja tapaansa kohdella itseään.

 Kirjan kuvat ovat kauniita ja useissa esiintyy kirjan kirjoittaja Mia Jokiniva itse. Pelkästään kuvia katsomalla voi havaita energian ja rauhan hänen kasvoiltaan. Se jos mikä motivoi! Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikki tapaamani/näkemäni joogaavat ja meditoivat naiset ovat jollain selittämättömällä tavalla todella kauniita, pehmeitä. Oletko huomannut saman? Stressi, suru, kiire ja väsymys kai kiristävät kasvoja ja tekevät ilmeistä erilaisia. Koko ihmisestä erilaisen.

Kirjan kirjoittaja on perustanut hyvinvointikeskus Villa Mandalan (klik) Loviisaan. Käykää katsomassa paikan sivut ja vaikuttukaa. Ihan mielettömän näköinen ja oloinen paikka.

Yritän tehdä tulevaisuudessa sellaisia valintoja jotka johtavat tai johdattavat minut ennen pitkää sinne.
Katsotaan kauanko siihen menee. Asioilla on tapana järjestyä.
P.s Mitä täällä blogimaassa on tapahtunut, kun niin harvat kävijät jaksavat enää kommentoida?

perjantai 8. helmikuuta 2013

Sanoja surusta

Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä, hengittää. Katsella surua ihan läheltä. Samalla tavalla, kuin lapsena kun löysi metsästä pienen ihmeen: kävyn, jonkun pienen ötökän. Sitä vain katseli ja kummasteli, unohti ajan kulun.

Suru on ollut minulle aiemmin melko vieras seuralainen. Se on vain lennähtänyt sisään ja löytänyt aina tiensä ulos. Nyt se on muuttanut luokseni asumaan ja koitan tutustua siihen, tulla tutuiksi. Me istumme vastakkain aamiaispöydässä, koitan käsittää mitä se täällä tekee, mitä sen kanssa tehdään.
Sen kanssa on vaikea keksiä jutun juurta, hiljainen vieras.

En edes halua ajatella millaiseksi se kasvaa, jos on menettänyt jonkun ihan iholta, lapsensa. Tämän surun vielä voi kesyttää, hyväksyä, mutta sellainen suru... sen alta ei saa henkeä.

Olen lukenut paljon surusta, surutyöstä. On hienosti sanottu, että "selviytyäksemme surusta meidän on ymmärrettävä sitä." Jos ei ymmärrä kuolemaa niin kai voi koittaa ymmärtää edes surua?
Surun rappusista lyhyesti esim. täällä: http://www.kaavinkivi.fi/index.php?p=sanojasurusta&i=1
On ollut mielenkiintoista huomata millä rapulla seisoo... Ai noin alussa vasta..

Sillä taidan olla vieläkin harhakuvitelmissa. Vasta kolme kertaa tapahtunut on tavoittanut mieleni kokonaan. Kuin mustaan laatikkoon olisi puhkottu sukkapuikolla reikä ja hetken todellisuus olisi paistanut sisään. Sitten reikä taas umpeutuu ja alkaa kuvitelmat siitä, että kaikki palaa vielä ennalleen. Että huomenna soitan isälle ja kerron, että täällä on tapahtunut ihan hulluja sillä aikaa, kun olit pois. Kerron ihan kaiken, hautajaiset ja kanttorin mokailut, kauniit kukat ja ihmisten ikävän.
Me nauramme tikahtuaksemme helpotuksesta ja sille miten väärässä kaikki olimme.
Sillä ethän sinä ole kokonaan pois...ikuisesti pois.... Kyllähän tähän vielä joku ratkaisu löytyy...?

Pikkuhiljaa tietää jo paremmin, ettei löydy. Mutta ihan vielä sitä ei usko.


Jotain näissäkin mäissä aina oppii, vääjäämättä. Se mitä minä olen jo vähän oppinut on se mistä elämässä loppujen lopuksi onkin ehkä kyse. Että ei ole kiire minnekään. Ei edes pois tästä epämukavuudesta joka seuraa siitä, että kaikkea ei käsitä, kaikkea ei tunne.

Että keho kertoo paljon asioita, se on paljon viisaampi ja rehellisempi kuin mieli. Sitä pitää huoltaa ja sille antaa erityishuomiota. Lempeydellä. Miten väärin olenkaan kehoani kohdellut vuosikausia.. patistanut, tuuppinut ja moittinut.

Varasin paikat jokavuotisiin eheytymispaikkoihini: kevään retriittiin ja matkan Kreetalle, Kalivesin kylään.

Opettelen hengittämään syvään ja hitaasti tänään, huomenna, ylihuomenna.

Hengittele sinäkin. Ulkona on jo aavistus keväästä.