keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kun tuuli käy hänen ylitseen..

Piti päivittää jouluaskarteluista, joulukorteista ja piparkakkutalosta. Lasten naurusta, tonttujen taiasta. Mutta tulikin sitten ihan muuta. Tuli puhelu, jonka jälkeen kaikki on peruuttamattomasti toisin ja minä olen lapsi ilman isää. Kolmen vuoden taistelu on nyt ohi, syöpä voitti. Se melkein aina voittaa, lopulta. Hirveän epäreilua.
Koko taistelun aikana en toivonut mitään muuta, kuin sitä, että jos ( ja kun) loppu tulee, se olisi lempeä. Tuudittaisi uneen huomaamatta, vähän yllättäenkin. En saanut sellaista loppua tälle tarinalle. Yllätyksen kyllä. Samalla huomasin, että ei tätä tarinaa voinutkaan käsikirjoittaa. Ei voinut kirjoittaa suruakaan siihen valmiiksi, vaikka niin paljon vähitellen itkin. Varastoon, valmiiksi. Melkein kolmen vuoden ajan. Että sitten ei enää tarvitse, nyt ei enää tarvitse. Ei se mennyt niin. Suru on jo täällä, en saanut sitä harhautettua. Enää voi valita vain sen miten sen kanssa alkaa elää. Millaisen suremisen taidon välittää lapsille. Hirveän monet ihmiset ovat tukossa ja lukossa, eivät enää osaa surra. Suru työnnetään taka-alalle, koitetaan lakaista pois, suorittaa jonkun tehokaan ja nopean kaavan mukaan. Korjataan pillereillä se mikä jää sielulta kesken.
Minä- olen päättänyt soljua aaltojen mukana, oli meri miten myrskyisä tahansa. Antaa tulla! Tähän minä haastan itseni, pelotta. Tiedän jääväni pinnalle.
Kotiin tulvii kukkia, olen siunattu monella rakkalla ystävällä jotka minua ajttelevat juuri nyt, näkevät vaivaa näyttääkseen sen, että kulkevat rinnalla. Lämpö ja huolenpito tuntuvat syvällä sydämessä saakka. Kiitän kaikkia minua ja perhettäni muistaneita.


Näin raukkamaisen taudin rinnalla kulkeminen on muuttanut minuakin matkan varrella toisenlaiseksi, totisemmaksi, kyynisemmäksi. Huolettomien päivien ilo on ollut vain välähdyksinä läsnä. Välillä on pelästynyt omaa nauruaan, kun on unohtanut hetkeksi sen, että selässä kulkee huolilla lastattu painava reppu.

Olen ollut niin monta sataa (tuhatta) tuntia huolissani, että olen jo tottunut siihen. Olen opiskellut tuntikaupalla tietoa syövästä, etsinyt ratkaisua, vaihtoehtohoitoja, lääkäreitä, homeopaatteja, akupunktiota.. Olen aina korjannut kaiken, olen aina ratkaissut kaiken. Minuun voi aina luottaa. En ole voinut hyväksyä, että tähän en pysty, ettei ole mitään keinoa. Miten sellaisen avuttomuuden kanssa eletään?

Ei isäkään siihen kyennyt, hän eli vielä täynnä suunnitelmia. Katse oli kohti joulua, ensi kevättä, uusia polkupyöriä... Puhuin hänen kanssaan iloisesti vain muutamia minuutteja ennen...hiljaisuutta. Jos vain olisin tiennyt, että ne sanat jäävät viimeiseksi, olisin valinnut ne toisin. Kertonut sen, että (välillä) vaikeakulkuisesta matkastamme huolimatta ja juuri siksi, hän on minulle niin rakas etten millään halua päästää hänestä irti... että minä tarvitsen häntä vielä. Kauan.

Mutta niin kaikki loppuu, hattu seisoo naulakossa, hanskat odottavat ovella, kahvi jäähtyy kuppiin.. Kaikki millä oli merkitystä vain hetki sitten on nyt täysin turhaa. Poliisit kaartavat isän pihasta, hautaustoimiston auto lipuu pihatietä. Hakevat uusia vainajia, kohtaavat uusia tilanteita. Epäuskoinen vaimo jää itkemään lohdutonta itkuaan tyhjään taloon. Koiranpentu hyppii vasten hänen jalkojaan, Toivo nimeltään. Mietin pitäisikö nimi nyt vaihtaa.
Kotona odottaa postilaatikossa joulukortti isältä. Elämäni viimeinen. Puristan sen rintaani vasten.

Kuolema on se puoli elämää, jota ei voi paeta.
Lupaa kysymättä se opettaa meille, että on asioita,
joille emme voi mitään, vaikka niin luulimme.
Mutta se ei ole koko totuus, sillä
jokainen loppu tuo tullessaa uuden alun.
(Stephanie Ericsson)

13 kommenttia:

  1. Voimia sinulle ja läheisillesi tähän suureen suruun♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'( paljon voimia ja halauksia teille <3

      Poista
  2. Osanottoni ♥ Voimia hurjasti!
    Nyt jos koskaan joulu perheen kesken on varmasti tärkeämpi kuin ennen.
    Oma isä menehtyi vain 4 päivää ennen häitäni... Paljon lämpimiä ajatuksia teidän perheelle ja läheisille, vaikken teitä tunnekkaan niin kyynel silmässä täällä kirjoitan :)

    VastaaPoista
  3. Osanottoni. Sanat eivät riitä lohduttamaan. Voimia sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  4. Nyt jos koskaan toivon olevani lähempänä, niin lähellä että voisin rutistaa, itkeä yhdessä suurta surua. Kirjoitat kauniisti. Pysy kultana. Anna aaltojen velloa aikansa, niin sen on mentävä. Olkoon joulusi niin hyvä kuin mahdollista!

    VastaaPoista
  5. Voi Elina, itken sinun kanssasi. Paljon voimia teidän koko perheelle! Sinulla ja koko perheellä on lupa surra! Sure, itke! Itkuu puhdistaa, vaikka se ei siltä juuri nyt tunnu.

    Ps.34:19. Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

    Voimia ihana Elina ♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos. <3 Otan kaikki lämpimät ajatuksenne vastaan ja kätken ne sydämeeni. Tänään on ollut rauhallinen päivä, olen ajatellut isää ja minua. Isälläni ehti olla ihmeellinen elämä. 6o vuoteen mahtui monta eri elämänvaihetta, kotia,ammattia ja intohimoa. Jokaisen vaiheen me kuljimme yhdessä. Ymmärrän vasta nyt kuinka pitkä matka on takana ja yritän hyväksyä sen, että se riittää. Yhteinen matkamme päättyi tähän ja omani jatkuu, erilaisena tosin.

    VastaaPoista
  7. Kirjoitat niin kauniisti. Ja kypsästi. Tunteet ovat tärkeitä, niiden kokeminen ja niiden näyttäminen. Koko tämä kolmen vuoden sairastelu on ollut raskas matka sinulle. Samalla myös vahvistava ja opettavainen. Elämä antaa ja elämä ottaa, jokaisesta päivästä pitää vain muistaa olla kiitollinen. Ja kuitenkin 60 vuotta on pitkä aika ja teidän yhteinen matkannekin oli pitkä. Onneksi matka oli hyvä, siksi nyt itkettää ja on kova ikävä. Voimia sinulle surusi keskelle, voimia sinulle arkesi keskelle! Olet ajatuksissani!

    VastaaPoista
  8. Lämmin osanotto.

    Niin kauniisti kirjoitit. Kyyneleet nousivat silmiini. Voimia arkeen, jouluun ja kaikkeen.

    Paljon lämpimiä ajatuksiä lähetän sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  9. Osanotto suruun.

    Surun keskellä kiitos, että on ollut isä, jonka tuntee ja muistaa. - kun meissä on niin monta joilla ei sitä ole.

    Niin hyvää joulua Sinulle kuin nyt tämä joulu voi olla.

    VastaaPoista
  10. Lämmin osaanotto.

    VastaaPoista
  11. Voi Elina mitä uutisia...Paljon voimia ja enkeleitä toivon sun elämään tänä jouluna.
    Muista, että oma isä pysyy aina sun sydämessä ja mukana <3
    Jouluterveisin ja osaaottaen sun suruun,
    Eija

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.