perjantai 16. marraskuuta 2012

Wau mikä Olga!

Eilen illalla koitin julkaista varmaan 50 kertaa ajatuksia uusimman Me naiset lehden jutusta, jossa Olga Temonen kertoo prosessistaan sijaisäitinä. No, kone oli toista mieltä asiasta ja vaikka miten muokkailin niin loppupään rivit seikkailivat omia polkujaan ja kone herjasi virhettä.. No, uusi yritys tänään.

Tottakai, kun otsikko kirkuu, että " Olen ollut huono sijaisäiti" niin oikeestihan on ollut hirveen hyvä. Mutta miten hyvä, sitä en olisi uskonut tästä Olgasta! Nostan hattuani hänelle.
Jutussa nousee esiin myös tärkeä näkökulma sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien yhteistyöstä, siitä kun ei tarpeeksi puhuta ja silti se yhteistyö tai edes pyrkimys siihen, on juuri se, joka kääntyy aina lapsen eduksi.
Välillä lehtijutuissa annetaan sellaista kuvaa, että biologinen perhe jää jonnekin takavasemmalle sijoituksen jälkeen, mutta eihän sen niin kuulu mennä! (Tottakai joskus käy niin vaikka tekisi mitä, mutta yrittää ainakin pitää) Sijaisvanhemmuus ei ole sama asia, kuin adoptio. Se voisiko se joskus johtaa adoptioon Suomessakin, on uusi näkökulma jota varmasti jossain kohtaa työstetään, mutta siihen saakka sijaishuolto on tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi ja lastensuojelulain tavoite on aina perheen jälleenyhdistäminen. (Tottakai lapsen etu aina huomioiden) Joskus minusta tuntuu, että sijaisvanhemmille ei tätä tarpeeksi korosteta, kun perheistä on niin kova pula. (Olenko väärässä?)
Olga vaikuttaa jutun mukaan rohkealta, herkältä ja innovatiiviselta äidiltä, joka aidosti ajattelee lapsen parasta, vaikka se olisi ristiriidassa hänen oman tarpeensa ja tunteiden kanssa.
Voiko sijaisäidiltä enää enempää vaatia? Ei voi!
Toivotan koko sydämestäni rohkeutta ja voimia Olgan perheelle, onnea uuteen odotukseen ja pienille tytöille kaikkea hyvää (liian) suurten asioiden äärellä.
Olisi mukava kuulla mitä ajatuksia juttu teissä herätti!
Nyt hattarkone hurisemaan, meillä on tänään "bileet", vinkki alla..
Yks tonttukin osalistuu! :)

11 kommenttia:

  1. Olen aina tykänyt Olgasta. Hänellä on elämänarvot kohdallaan....onnea toitotan minäkin.
    Onnea toivotan, myös 10 vuotiaalle!

    VastaaPoista
  2. ....siis onnea toivotan...ja miksen toitotakin...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, kiitos! Onnea täällä jokainen tarvitsee, iso ja pieni, ja sopii sitä ihan toitottaakin! :)

      Poista
  3. Isoja asiota. Tuo juttu herättää varmasti tunteita monella taholla. Sijaisvanhemmuus on jotain niin moniulotteista ettei siitä voi puhua sanalla tai kahdella. Ja niin kuin aina, kaikessa on monta puolta. Kaikille sijaisvanhemmille toivon voimia työssä joka on arvokas ja raskas. Mietin usein, miten rakastaa kuin omaansa olemalla kuitenkin joka hetki valmis luopumaan. Eihän niin voi tehdä? Hetkessä elämisen taito on varmasti usein ainut pelastus. Eihän me koskaan tosin tiedetä sitäkään, kuinka kauan saamme pitää nuo biolapset. On vain luotettava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja onnea juhlijalle!
      Ihana tonttu!

      Poista
  4. Niinpä Piupau, paljon herää ajatuksia! Mutta iloitsen siitä, että aiheesta nousee esiin sellaisiakin juttuja joiden tarkoitus ei ole selkeästi toimia mainoksina, sillä niitä on niin usein. Ehkäpä kysymys ei koskaan saisikaan olla jonkun asian "omistamisesta" suhteessa rakkauteen... joku sijaisäiti sanoi kerran, että rakkaus ei voi koskaan mennä hukkaan. Siinä voi polttaa siipensä, mutta pienikin yhdessä kuljettu, rakkaudentäyteinen matka voi olla arvokas. Ja ketä me tässä elämässä oikeasti omistamme? lapset? miehen? kuten kirjoitit, mikään ei ole varmaa muuta kuin tämä hetki... lapset ovat aina vain lainassa. Minä toivon, että saan rakentaa elämänmittaisen suhteen kaikkiin lapsiini joiden kanssa elän. Mutta sen aika näyttää. On paljon sellaisiakin (ihan omia) lapsia jotka ovat pistäneet vanhempiinsa välit poikki syystä tai toisesta, vaihtaneet maata, mitä tahansa. Onneksi meillä on elämä tässä ja nyt jossa olla mukana. Juuri tänään, synttärihumun jälkeen on helppoa olla kitollinen siitä mitä on, miettimättä sitä mitä tulevaisuudessa ei ehkä ole :) Carpe diem <3

    VastaaPoista
  5. Viisaita kirjoitit, jälleen kerran!
    Ei elämässä toista ihmistä voi omistaa.Voi vain olla toisen elämässä sen ajan mitä suodaan ja käyttää sen ajan parhaalla mahdollisella tavalla.Tämä meiltä arjen pyörityksessä usein unohtuu.Väsyneenä bio-, tai sijaisvanhempi ei aina pysty parastaan antamaan, vaikka haluaisikin.Mutta on inhimillistä antaa itselleen ja muille anteeksi.
    Mun sijaislapset usein kysyy, miten sä jaksat aina antaa meille anteeksi ;) Sanon yleensä lapsille, että lapsi ei tarkoita käytöksellään pahaa ja siksi sen unohdan aina.
    Mutta ihan vakavasti ajateltuna, jos kaiken pahan mielen ja loukkaantumiset säilyttää sisällään, siitä kasvaa vuosien mittaan sellainen möykky joka voi aiheuttaa ihan jo fyysisiäkin oireita.
    Tässä ajattelen meidän aikuisten keskinäisiä suhteita. Lapset eivät välttämättä voi käytökselleen mitään.On käytöstä mikä kumpuaa sieltä menneisyydestä tähän päivään.
    Ja kyllä, biovanhemmat ja biosuku ovat tärkeitä lapsen elämässä.Kyllä niitä suhteita täytyy meidän sijaisvanhempien yrittää pitää voimassa, näiden lainalasten hyvinvoinnin kannalta.Tietenkin ottaen huomioon lasten etu, tilanteestahan se paljon riippuu.
    Tuota Olgan lehtijuttua en ole lukenut, mutta uskon hänen parhaansa tekevän.
    Rauhallista joulun odotusta Roosan Talon väelle <3
    t. Eija

    VastaaPoista
  6. Kiitos Eija!!
    Viisaita sanoja, anteeksiantaminen on elämässä valtavan tärkeää. Anteeksiantaminen itselle, omille puutteilleen, lapsille, kumppanille, vanhemmilleen, ja sitten vielä näissä kuvioissa se korostuu kykeneekö lapsi antamaan anteeksi omille vanhemmilleen, menneisyydelle, itselleen, kykenevätkö vanhemmat antamaan anteeksi... Kunpa vain kaikilla olisi sylillinen armoa niin asiat olisivat aina paljon paremmin! Mutta meillä naisilla tämä itselleen anteeksiantaminen joskus tuppaa unohtumaan ja omat vaatimukset nousevat nousemistaan, pinna kiristyy ja kärsivällisyys kärsii... Totta on sekin että sillä voi olla oikeasti kohtalokkaat seuraukset! Jatkuvasti puhutaan stressin yhteydestä sairauksiin, syöpiin ja nyt viimeisenä uutisena diabetekseen! Itse koitan edelleen joogata ja sitä kautta hiljentää (vaativaa) mieltäni :)
    Hiljaisuuden vaaliminen on tärkeää, minulle.
    Halusin ehkä vähän provoisoivastikin nostaa tätä aihetta esille, sillä biologisten vanhempien osallisuus lasten arjessa jää usein kovin vajaaksi. Lapsi kuitenkin yrittää rakentaa identiteettinsä kaikkien näiden suhteiden ristipaineessa. Ja suhteetkin voivat muuttua, alun vastustus voi kasvaa yllättävänkin hyväksi kasvatuskumppanuudeksi. Olen itse saanut joskus hyvää palautetta biovanhemmilta, kiitostakin. Niissä hetkissä tuntuu kuin olisi olympiakultaa voittanut! Ne kiitokset olen tallettanut syvälle sydämeeni. (ja tiedän, että lapsi myös!)
    Mutta kuten sanoit, näitä asioista ei voi yleistää, kuten ei kai elämässä oikein mitään muutakaan.
    Lue ihmeessä tuo juttu, vaikka kirjastossa. On oikeesti älyttömän hyvin kirjoitettu, sai tämmösen vanhan ketunkin ihan fiiliksiin :D

    VastaaPoista
  7. Voi kun muistais tuon lehden ostaa, Olga vaikuttaa hyvältä tyypiltä :)

    VastaaPoista
  8. Kerrankin todella asiallinen kirjoitus sijaisvanhemmuudesta. Tässä ei ollut kiiltokuvamaista tarinaa jossa sijaisperhe elää onnellisena sijoitetun lapsen kanssa ja yhteistyö vanhempien kanssa on kuin leikkiä vaan. Enpä muista että olisin aikaisemmin lukenut sijaisäidin tunteista ja siitä miten pelottaa tulevaisuus ja tuleeko lapsen etu huomioon kun päätöksiä tehdään.

    Monesti olen miettinyt sitä että miksi perheet ja lapset eivät kohtaa. Aina vaan etsitään uusia perheitä ja sanotaan että perheet eivät riitä ja perheitä tarvitaan aina vaan lisää ja lisää. Mutta miksi niin monet perheet odottavat lasta mutta eivät välttämättä saa lasta koskaan. Tiedän toki että lapselle etsitään juuri hänelle sopivaa perhettä mutta jos perheitä on tarjolla niin miksi ihmeessä lasten pitää kuitenkin asua laitoksessa. Toki osaa lapsista ei pystytä perheisiin sijoittamaan mutta kyllä laitoksissa elää perhesijoitukseenkin kykeneviä lapsia.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Olgalle, että uskalsi astua esiin kertomaan sijaisvanhemmuuden vaietuistakin puolista sijaisäidin näkökulmasta. Minussa juttu herätti monia ajatuksia. Kiitos myös tästä blogista, jossa on ollut paljon kaunista katsottavaa ja monia mietittäneitä ajatuksia :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.