lauantai 1. syyskuuta 2012

Päivä jolloin lastensuojelulaiva karahti karille

Sellaiseksi koen uutiset 8-vuotiaan pienen, viattoman tytön julmasta, epäinhimillisestä, kuvottavasta kuolemasta. Olinko yllättynyt? En lainkaan. Surullisena olen seurannut uutisointia lastensuojelusta: Liikaa huostaanottoja, kalliita huostaanottoja, vääriä huostaanottoja, syyttäviä vanhempia.. Koko asia on käännetty päälaelleen. Aikuiset puhuvat, lapsen ääni on vaimennettu jo ajat sitten. Vielä viime viikolla joku puolue keksi taas huostaanottojen vähentämiseen liittyviä kampanjoita. Voi lapsiparkoja mietin minä... eikö tämä koskaan enää lopu?
Olen ollut lastensuojelutyössä tavalla ja toisella yli 10 vuotta. Montako ns. turhaa huostaanottoa olen nähnyt? Voitte arvata. Montako sellaista joissa mielestäni sosiaalitoimen olisi pitänyt toimia jo vuosia aiemmin? Monia.
 Lapset maksavat kallista hintaa lastensuojelupolitiikasta, jossa ykkösarvona on raha. Joku lapsi sen maksaa hengellään tulevaisuudessakin, jollei mikään muutu. Jolleivat asenteet muutu. Kaikki tämä keskustelu heijastaa jotain outoa yhteiskunnastamme...sosiaalityötä syytetään milloin mistäkin ja kunnissa säästöjä vaaditaan yhä useammin niiltä kaikkein heikoimmilta. Sosiaalityöntekijät tekevät työtä äärimmäisen haastavissa olosuhteissa pienellä palkalla. Vaihtuvuus on suurta, jos vain niukkuutta ja kiirettä on jaettavaksi ja työn arvostus on mitä on. Me olemme mukana tekemässä perhesurmien ym. kauhutarinoiden luvattua maata. En haluaisi olla mukana siinä.
Voin vain toivoa, että mahdollisimman moni avaisi nyt silmänsä (myös arvon ministerimme) näkemään mihin on nyt tultu ja mihin tämä tie vie. Ja että edes tämän seurauksena jokaisella apua tarvitsevalla lapsella olisi mahdollisuus saada apua ja tulla kuulluksi. Ja että lapsi saisi itselleen juuri sellaista hoitoa ja tukea jota tarvitsee, ilman että ensimmäisenä sille kysytään hinta. Lapsen hädällä ei voi olla hintaa. Lapsi ei voi odottaa.
Suomessa on viimeisen yhdeksän vuoden aikana tapettu perheissä 53 lasta. (Iltalehti)
Näin E I saa tapahtua...

11 kommenttia:

  1. Olen tuntenut sydämessäni tuon pienen lapsen tuskan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en tyttöjen äitinä pysty edes ajattelemaan koko asiaa enempää, yksityiskohtaisemmin. En lukenut edes niitä juttuja kokonaan, olisin voinut niin pahoin. :(

      Poista
  2. Samat sanat! Aina pitää tapahtua jotain näin karmeaa että kukaan herää ja mitä enemmän vähennetään rahavirtoja tahi siirretään kunnille huonommaksi menee.. ja jos joku herää nukahtaa pian kuitenkin..olen miettinyt kaikkia kauheuksia tuon tytön kohdalla eikä ketään pelastajaa..

    VastaaPoista
  3. Niinpä!! Se on ikävä tosiasia, että kun lööpit hiljenevät palataan taas samaan vanhaan ja asiat unohtuvat. Toisaalta hyvä jos totuus tulee edes joskus tietoisuuteen. Suuri yleisö ei edes käsitä mitä liian moni lapsi on joutunut kokemaan.. :(

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus!

    Olen niin samaa mieltä kanssasi. Itse kun näkee ja elää näiden (liian myöhään) huostaanotettujen lasten kanssa haastavaa arkea pysähtyy aijoittain ihmettelemään ihmisten sinisilmäisyyttä, eihän tämä 8-v raukka todellakaan ole/ollut ainoa lapsi joka ei saa maassamme lain edellyttämää suojelua. Jotenkin aivotoiminnassa on nyt pahempi häiriö enkä osaa kirjoittaa tuon enempää tai paremmin.

    VastaaPoista
  5. Juuri näin!
    Niin usein törmää niihin aikuisiin, jotka lastensuojelun "perushöttöä" kuullessaan kokevat vastustamatonta tarvetta selitellä sen äkkiä pois. Eikainytsentään, eihänmeilläsuomessa, onkohanjokukäsittänytväärin ja äkkiä puistelevat sen pois mielestään. Ymmärrän ettei kaikkien psyyke kestä sitä kamaluutta, mutta kyllä aikuisten psyyken pitäisi kestää se ja tehdä kaikkensa ettei yksikään lapsi joudu elämään siellä.
    Vaikka sydäntä särkee lukea näitä kamaluuksia, niin niitä on nostettava julkisuuteen jotta kukaan ei voi enää kääntää selkäänsä ja kääntää katsettaan toiseen suuntaan.

    VastaaPoista
  6. Mun mielestä me kaikki ollaan syyllisiä tavallaan näihin hirveyksiin, mitä nämä lapset voivat kokea perheissään. Kaikilla on velvollisuus puuttua.
    Miten voi olla, että tätä kyseistä tyttöä ei kukaan suojellut.Ja miksi ne lastensuojeluilmoitukset eivät johtaneet mihinkään.Ei kukaan lapsi ole arvoton,ei kenenkään elämä ole yhdentekevää.
    Kyllä nämä meidän huostaanotetut on joutuneet kokemaan ja näkemään niin paljon sellaista mitä emme voi kuvitellakaan. Ja kuinka paljon tosiaan väistämättömiä huostaanottoja lykätään, kunnes joissakin tapauksissa on jo myöhäistä.Tai lapsi on kokenut niin paljon hylkäämistä ja kaltoinkohtelua ettei särkynyttä saa enää ehjäksi.Ja sitten vielä pihistellään terapian järjestämisessä.
    Olen myös kymmenisen vuotta lastensuojelutyötä tehnyt ja tilanne menee mun mielestä aina vaan enemmän pieleen.Säästetään väärissä asioissa ja käytetään virheellisiä toimintakäytäntöjä.
    Nykyään on Suomessa lastensuojelun pääperiaatteissa perheiden yhdistäminen ja lasten palauttaminen bioperheeseensä.Lasten ja vanhempien tapaamisoikeus menee monasti lapsen edun edelle.Jos kaikki näkee, että lapselle eivät tee hyvää kotilomat bioperheessä, eikö voisi ajatella lapsen etua, eikä biovanhemman? Mutta tuntuu, että Suomi on tiensä valinnut näitten meidän pienimpien ja turvattomimpien kohdalla...
    Meiltä sijaisperheiltä vaaditaan todella paljon nyky-Suomessa..
    t. Eija

    VastaaPoista
  7. Ja tietenkin myös sosiaalityöntekijöiltä jotka taiteilevat oikeiden ja väärien ratkaisujen parissa niukoilla määrärahoilla.Ehkä tässä on nyt päättäjillä peiliin katsomisen paikka, miten haluavat lastemme tulevaisuuden turvata.
    t. Eija

    VastaaPoista
  8. Kiitos!!! Kun välitätte. Viisaita sanoja, suuria ajatuksia... Englannissa saatiin koko lainsäädäntö muuttumaan vähän vastaavan tapauksen jälkeen, jospa meilläkin kävisi yhtä hyvin? Lastensuojelulakimme on usein vanhempiensuojelulaki, ei siitä mihinkään pääse. Tänään luin lehdestä koostetta pikku Eerikan elämästä, lastensuojeluilmoituksia oli tehty käsittäkkseni 12, koulun rehtori, naapuri, opettajat jne... Vakavasti otettavia ihmisiä. On mielenkiintoista lopulta kuulla mitä tässä on päässyt tapahtumaan, miten näin pieleen voi mennä? Miksei paikalle ollut soitettu poliiseja, jos ilta toisensa jälkeen kuuluu asunnosta hakkaamisen ääniä? Miten lastensuojeluilmoituksen tekijä voisi varmistua siitä, että asia en edennyt? Paljon kysymyksiä..vastaukset eivät tätä lasta enää pelasta, mutta toivottavasti jokin muuttuu ja lapsen ääni tulee yhteiskunnassamme kuulluksi ja hätä kohdatuksi.

    VastaaPoista
  9. Hups, virheitäni. Siis miten ilmoituksen tekijä voisi varmistua, että asia ON edennyt...

    VastaaPoista
  10. Tämä oli niin surullinen tapaus, eikä meinaa sydän kestää ajatella miten yhteiskunta jätti tämän lapsiparan hätään. Elämä näytti raa´asti, ettei tällä lapsella ollut ketään, johon olisi voinut luottaa. Ja olen sitä mieltä, että lastensuojelussa tulee päitä pudota! He ovat virkamiehiä siinä kuin olen itsekin ja virkamiehen kuuluu vastata työstään. Aivan kuten vastaavat poliisit ym virkamiehet. Mutta arvatenkin taas kerran päästään kuin koira veräjästä. Selityksiä löytyy pienestä palkasta (itse on työ valittu) siihen ainaiseen kiireeseen, mikä löytyy ihan jokaiselta työpaikalta Suomesta. Mutta harvan kiire kostautuu pienen lapsen kuolemalla, eikä vain kuolemalla vaan mitä hirvittävämmällä elämällä sitä ennen ja hyvin raa´alla kuolemalla. Suomessa ei todellakaan ole asiat hyvin! Toivon todella, että tälla tapauksella on syvät jäljet, jotka aiheuttavat muutoksen parempaan. Tällaista ei saa tapahtua!

    Tapaus on jotenkin niin ällistyttävän oksettava, että siinä mielessä on hyvä kun tästä uutisoidaan paljon, siitä huolimatta, että vatsan sisältö meinaa kääntyä ympäri kun lukee tapahtumista.

    Hyvää syksyn jatkoa silti! Enpä ole ehtinyt pariin viikkoon netin ääreen, joten blogikierros on hieman jäänyt.

    Sanna

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.