torstai 30. elokuuta 2012

Tervehdys!
Syksy tekee tuloaan, tuntuu kotoisalta. Olen syntynyt syyskuussa, mahdanko siksi pitää syksystä? Vielä viime viikonloppuna oli lempeä ilma ja lähdimme rantaan ihmettelemään maailman menoa. Mittasuhteet saavat merkityksen, meri ja taivas kaikkialla, ihminen pienenä jossain siinä välissä.
Pakkauduimme venevanhukseen ja ajelimme vailla tarkoitusta, suurien pilvien alta.
Laivakoira Alli tahtoi mukaan
Virittelimme kanadanhanhien pelottelua varten viirinauhan. Viimeksi suuri perhe oli viettänyt aikaansa rannassamme. Kakkailu oli kuulunut vahvasti hanhien yhteiseen ajanviettoon...niitä sitten keräilimme ja määrän nähtyämme päätimme, että jotain on keksittävä.
Lapset nauroivat, että tämä koristelu saattaa suorastaan kutsua niitä jatkamaan kakkailu-juhlia, toivomme toista lopputulosta, pelkäämme pahinta :)
Työmiehet ovat saapuneet! (halleluja) Vanhaa varastoa on jo purettu ja uutta seinää alettu valamaan.

Vähän vaatii vielä mielikuvitusta nähdä tässä harmaa harjakattoinen, pyöreillä ikkunoilla varustettu Long Island henkinen saunarakennus...
Mutta, idealistina olen hankkinut sinne jo kaikki tavarat ja verhotkin valmiiksi..
Tämä pitää vielä kertoa. Vanha tuttuni on perustanut oman putiikin Lietoon vanhaan meijeriin. Ihana rakennus, kaunis liike.
Käykää kurkistamassa:http://kotilaituri.blogspot.fi Häneltä saa tilata tuotteita myös postitse.
Nyt keräämään lasten kanssa omenoita, ne tuntuvat maistuvan erityisen hyviltä..
Lempeitä alkusyksyn päiviä sinulle toivon <3

sunnuntai 19. elokuuta 2012

No niin, nyt on koulunalkukaaos taltutettu ja rauha palannut tupaan. Isoja ja pieniä jännittyneitä koululaisia on saatettu koulutielle, kuunneltu kaikki uudet jutut, katsottu kirjat, lukujärjestykset ja ryhdytty päällystyshommaan. Koulukyytien järjestelyissä on taas vuodatettu muutama hikipisara(me kun hoidamme ne itse..) ja päätetty selviytyä päivä kerrallaan.
Eilen nautittiin mökkipaikassa(ehkä tämän kesän viimeisestä) lämmöstä ja vadelmista
Itse innostuin siivoamaan merta! Aika älytöntä ajankulua, mutta ihanan palkitsevaa. Hetkeksi. Meri pöllyttää pohjan kasvistoja rantaan ja viis veisaa vaikka uhkailen sitä haavini kanssa.
Mieheni teki näin hauskan tervetulokyltin. Nappasimme idean kesällä Väskin seikkailusaaresta. Siellä oli vanhaan talikkoon ruuvattu liitutaulu. Todella hyvä idea ja parhaaksi onneksi omasta autotallista löytyi kuin taikaiskusta tämä katkennut vanha työkalu.


Ihanaa alkavaa viikkoa teille!

tiistai 14. elokuuta 2012

And the Winner is.....

Oih, mitä ajattelin, kun päätin arvonnan olevan samana päivänä, kun koulun alun? Olin totisesti lomatunnelmissa!! ;) Tänään on nähty jos jonkinmoista lippua ja lappua, ihasteltu kirjoja ja erityisesti yhtä ihan ensimmäistä aapista. Ja kontaktimuovia on tarvittu jo monta rullaa!!
Onneksi väkeä on paljon ja arvonta saatiin kuin saatiinkin suoritettua! Teitä osallistujia oli niin monta, ihan lohdutonta, kun palkintoja oli vain yksi! Höh. Kiitos kaikille mukana olleille ja ihanille kommenteille. Olen iloinen, jos joku teistä jatkaa kanssani matkaa roosassa talossa.
Mutta niinkuin lotossakin, tässäkin on nyt siten vain yksi (toivottavasti) onnellinen voittaja Anniina kommentilla:

Noita lautasia olen hypistellyt! Yhdellä mukana


Onnea! Laitan sulle postia vielä illemmalla tulemaan!
Nyt kävin vain ihan pikapikaa päivittämässä ettei tarvitse jännittää. Kuvien lataaminenkin jää nyt ensi kertaan. Tämä päivä on... Mutta hei, tästä se taas lähtee!! 

maanantai 13. elokuuta 2012

Arvonta lähestyy....

Tulin muistuttamaan arvonnan päättymisestä! Huomenna leikataan lippuja ja lappuja ja palkinto jatkaa matkaansa uuteen kotiin. Siihen saakka me nautitaan viimeisestä leppoisasta lomapäivästä.

Ja voitais sen kunniaksi pyöräyttää taas tämä superhelppo, ihana kakku jos vielä löytyis mansikoita. Ohje löytyy Kinuskikissan sivuilta, muistaakseni joku mökkiläisen murokakku. Suosittelen! (ohjeessa käytetään valmispohjaa, itse kyllä tykkään enemmän ihan itse tehdystä)
Makeaa maanantaita teillekin! <3 Ja onnea arvontaan!!!

maanantai 6. elokuuta 2012

Ajatukset kääntyvät jo kouluun..

Elokuu on hiipinyt varkain arkeen. Koulun alku jännittää täällä uusia ja jo kokeneita kouluun lähtijöitä. Huoneita on siivottu koulukuntoon, reppuja hankittu, uusia kyniä hypistelty kirjakaupoissa urakalla.. Koulun alkuun liittyy paljon tunteita. Tänä kesänä yksi niistä on ollut pieni pettymys siitä, että koko kesä meni odotellessa kesää..
Ilmassa on myös haikeutta, olemme viettäneet koko pitkän kesäloman tiiviisti yhdessä. Tuntuu, että perheemme on yhtenäisempi kuin koskaan, siitä iloitsen.
Vaikka pienellä haikeudella saattelen kaikki koulutietä kohti, huokaisen myös. Kesä on ollut aikuisille yhtä palvelusten sarjaa ja ruuanlaittovuoroja! Meillä lapset syövät ainakin näin kesäaikaan lähestulkoon joka välissä. No, ovatpa ne kaikki kasvaneetkin pituutta oikein urakalla! Haluan uskoa, että tämä suosimamme luomu/lisäineeton ravinto on ollut ertyisen hyvää.
Luin muuten,että tavallisessa pillimehussa on KAHDEKSAN palaa sokeria!! Huh...ei kovin terveellistä, jäin miettimään että miten ne sokerit edes mahtuvat sinne pieneen purkkiin :D
Kesällä on ollut aikaa tehdä uusia aluevaltauksia ruoka-ainesten suhteen. Olen poikennut mökkimatkojemme aikana ostamassa ihmisten pihoilta mansikkaa, perunaa, kananmunia ja hunajaa. Se on ihana tapa tehdä ostoksia! Nyt kun olen rohkaistunut kurvaamaan portista sisään aion jatkaa näitä pihaostoksiani.
Tämän illan vietin haalien lukiokirjoja netistä, voi taivas mikä homma ja mikä hinta! En ole ennen tajunnutkaan kuinka kalliita lukion kirjat ovat. Nyt voi vaan todeta, että niitä on sitten syytä lukea! ;)
Näitä kuvissa olevia enkeleitä bongailin omalta pihalta, suojelusenkeleitä koulutielle tarvitaan, varsinkin ekaluokkalaisille. Niin kovin pieniltä ja haurailta ne näyttävät isot reput selässään. Onneksi lomaa on vielä viikko. Nautitaan siitä ja tartutaan hetkiin. Voikaa hyvin.... ja muistakaa arvonta alempana, jos ette ole vielä osallistuneet!