sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Risuja (ja räkää)

Tulipas varsin outo otsikko! Mutta niitä elämään juuri nyt mahtuu. Lähdettiin jo aamupäivällä risutalkoisiin mökkitontille. Ajatuksena oli kerätä metsureilta jääneet, lumen alta paljastuneet risut kärryyn. Arveltiin, että voi niitä pari kärryllistä olla... jopa joo, pari!?! Optimismi huipussaan... pari sataa kärryä lienee lähempänä totuutta. Niinpä raahasimme vain risuja kasaan ja odottelemme järeämpää kalustoa saapuvaksi..
Meri on heittänyt kaislaa koko rannan täyteen, niiden kimppuun emme edes käyneet. Mukavan avaraa nyt, kun puita on kaadettu kymmeniä.
Talkoosakki oli aikast huonosti motivoitunutta! He makoilivat, kastelivat kenkiä rantavedessä, valittivat kuumaa, nälkää, kylmää... lopulta työnjohtaja joutui puuttumaan peliin ja ei niin rakentavalla palautteella sai lauman liikkeelle.. Meillä lapset ovat kyllä niin passattuja, kaikki on aina kannettu eteen ja näinä päivinä sen sitten huomaa, kun oikeasti jokaisesta olisi edes pieni apu. Lopulta eväiden turvin homma saatiin etenemään ja mielialaa kohennettua hyvään talkootunnelmaan :)
Meri heitti syksyllä rantaan myös laiturin! Kahtena kappaleena. (ja kaislaa kaupanpäälle) Milläköhän saamme ne takaisin..

Meille selvisi sekin iloinen yllätys, että tuo kuvassa näkyvä talo (joka on siis 1. naapuri siellä suunnassa) onkin autio. Omistajat ovat rakentaneet uuden mökkinsä niemen taakse.

Oli kyllä ihana kevätpäivä, joutsenet viihtyivät rannassa, aurinko paistoi, rannan maa oli ihanan kovaa (pelkäsin että olisi keväisin pehmeämpi), sinivuokot kukkivat... niin paljon lupauksia toivosta... sitä se kevät minulle aina on..
No sitten tämä flunssa... argh!!! Olen siihen jo niin kyllästynyt! Olin kovassa kuumeessa viikon! Ja vieläkin, kun jotain teen niin lämpö nousee. Olen koittanut ihan kaikkea mahdollista troppia..
C-vitamiinia, D-vitamiinia, valkosipulipuristeita, homeopatiaa, Olivia kapseleita, raakaa sipulia sukkaan, sinkkiä, auringonhattu-uutetta, mustaherukkamehua, maitohappobakteereita, höyryhengitystä, nenäkannua... huh, en edes muista mitä kaikkea. Lopulta kiskaisin huiviini yhden antibioottikuurinkin. Kohta alkaa huumori loppua tähän tautiin kuten varmaan kykenette päättelemään edellisestä listasta. Juu ja olen koittanut levätäkin, monta päivää! Että nyt vaan isosti toivon, että suunta olisi jo eteenpäin.

Ihanaa ja valoisaa viikkoa teille!!

3 kommenttia:

  1. Aivan ihanalle paikalle mökkinne nousee!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos, siihen menee kyllä vielä vuosikausia, mutta toivottavasti ei vuosikymmeniä! :) Rantasaunahommat pitäisi alkaa loppukesästä, kunhan vaan saadaan joku tekijä jostain. Kovin ovat työmiehet varattuina..

    VastaaPoista
  3. Oi, ihana paikka! Harmi nuo pöpöt, ovat viime talven olleet sitkeää sorttia. Itsekkin kävin kaiken mahdollisen läpi ja kauhuissani olen seurannut ystäväni seitsenhenkistä perhettä jossa ovat sairastaneet viime marraskuusta asti. Toivotaan että kesä antaa pöpöille kyytiä!!
    Tahdon toivottaa sinulle kaikkea hyvää <3

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.