keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Ihan pihalla ilta-auringossa...

Huh hellettä! Taitaa kohta olla kuumempi, kuin Kreetalla oli... Kunpa uima-altaamme saapuisi pian..lapset odottavat sitä jo melkein uimahousut jalassa vaikkei ole edes kuoppaa kaivettu.
Tänään hankin muutaman pelargonian, ne ovat mielestäni niin sopivia tähän mummolatyyliin josta pidän.
Plantagenissä oli myynnissä näitä ruukkuja, koitin epätoivoisena saada teille kuvaa tuosta miten tuo ruukun yläreuna on niin kuin pitsinen, mutta en tiedä näkyykö se...Näitä oli monissa väreissä. Ostin myös enkelitikkuja kukkapurkkiin. Minulla on joku addiktio näihin kukkatikkuihin(kin). Joka purkissä nököttää jotakin! Löysin tämän ihanan laventelitikunkin...
Tästä pihakeinuprojektista taisinkin jo kirjoittaa aiemmin. Tämä on sellainen alkuperäisesti painekyllästetty keinu, jonka vuosia sitten maalasin valkoiseksi. Nyt se oli niin rapistunut, että se jäi talveksi odottamaan pihan perälle pilkkomista ja takkaan pääsyä. Kun huvimajaprojektimme 1. maaliostos osottautui liian pinkiksi ja maali jäi käyttämättä, päätin, että lapset saavat kerrankin toteuttaa itseään maalaammalla ja he maalasivat tämän keinunraadon näin somaksi! Tuon ruusupeiton löysin ihan sattumalta euromarketista, se on siis oikeasti täkki (joka kuuluisi peittää pussilakanalla, mitä tuhlausta!)mutta sopii tähän juuri hyvin, eikä hintakaan päätä huimannut!
En edes käy ko. kaupassa usein, mutta varmaan kannattaisi, sillä viime kesänä löysin sieltä nämä ihanat "häkit" talon seinälle. Tänään oli päiväkodin kevätjuhla ja siellä pihassa kukki joku pensas näin kauniisti. Kävin nyhtäisemässä siitä oksia lasten paheksuessa: Äiti, sä oot rikollinen!
Ilman paheksuntaa kimppu olisi ollut suurempi... :)
Kauniita hellepäiviä teille kaikille blogiystäville!!

Palataan taas...

P.S. Ihanaa kun on taas tullut uusia lukijoita! Tervetuloa!! Ilahdun joka ikisestä, ja kommenteistanne myös! :)

17 kommenttia:

  1. Ihanat Pelargoniat ja kukkatikut kans! :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen tuli keinusta ja ihanan peitonkin löysit sattumalta! <3

    VastaaPoista
  3. Keinustahan tuli oikein soma, onneksi ei mennyt polttopuuksi :)

    VastaaPoista
  4. Purppuratuomesta, 'Colorata',olet näköjään muutaman oksan taittanut koristukseksi :)
    Se on ihana puu, meidän vaaleanpunainen pilviunelma, kasvaa jopa meillä Oulussa...

    Keinu on kaunis! Kelpaa siinä soudella kesäpäivän iloksi.

    VastaaPoista
  5. Keinusta tuli kyllä kaunis, paljon parempi noin kuin polttopuuna. Peitto tosiaan sopii siihen täydellisesti. Toivotaan että tulee paljon sadettomia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Vaahtera-Maria! Nyt voinkin googlettaa siitä lisätietoa. Sitä pitää varmaan itsekin Kokeilla!Oli vain tosi korkea pensas, eli pitänee tarkkaan miettiä paikka.. Kiitos kiitos kauniista kommenteistanne. Itsekin iloitsen, kun jonkun vanhan saa pelastettua. Tuli sille keinulle ainakin tämä kesä taas uutta elinaikaa :)

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihana keinusta tuli! :) Tuo Plantagenista ostettu ruukku on kyllä myös tosi kaunis!

    VastaaPoista
  8. Kiikku on tosi kaunis...minäkin olen tykästynyt vaaleanpunaiseen..Huvikumpu blogissa oli myös vaaleanpunaiset kalusteet..niin kauniit. Ihana blogi sinulla...

    VastaaPoista
  9. Kauniita puutarhatouhuja sinulla. Tuolla kovin kelpaa nautiskella ja kun allaskin tulee niin täydellistä :) Voin nähdä silmieni edessä lasten odotuksen saati sitten riemastuksen kun se hetki koittaa :)

    VastaaPoista
  10. Hei Elina!

    Olipa kiva lukea blogiasi, ihania kuvia ja lämpimiä ajatuksiasi. Palaan toistekin!

    Päivi

    VastaaPoista
  11. Voih, ihanan värinen keinu! Taidan sutaista omaanikin hempeää vaaleanpunaista :)Ja tuo täkki sopii täydellisesti siihen. Kiitos vinkista! Sotkan yms. valmiit pehmusteet on yleensä aika rumia... Lähdenkin samantien googlettamaan mistä löytyisi Euromarket.

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia. Nuo enkelitikut on kyllä kauniita, ensin katsoin että on patsas.

    Keinusta tuli kaunis lapsien käsissä.

    Mukavia kesäisiä päiviä!

    VastaaPoista
  13. Löysin sattumalta ihanan blogisi.
    Kaunista on. Ihana tuo puutarhakeinu. Väri niin suloinen.
    On muuten ihana pitsireuna tuossa ruukussa.
    Taidan käväistä itsekin Plantagenissa.
    Tänne tulen kyllä toistekkin.
    Iloa ja aurinkoa sinulle!

    VastaaPoista
  14. Voihan himpula kun tuli upea tuosta keinusta!! Olen ihan kateudesta vihreänä ;)
    No, en sentään, mutta toivoisin keinua itsellenikin. Ja tuo on varmasti kaunein näkemäni keinu! Mikä voisi olla ihanempaa kuin keinussa lueskella lehteä, ilta-auringossa.
    Nuo kukkapurkkien tikut ovat ihania! Olen ajatellut niitä itse tekeväni mutta ei ole aikaa. Kananverkosta jotain väkersin eilen illalla.
    Purkin pitsireuna on suloinen, harmi kun meillä ei ole plantagenia. Kumpa saisimme tuon poikain huoneen valmiiksi niin pääsisi vähän puutarhaostoksille! Ei vaan ole keretty juuri mitään tekemään kun nämä "kissanristiäiset" vievät kaikki illat.

    VastaaPoista
  15. Kaikki tässä postauksessa oli aivan ihanaa! Jokaisen kuvan kohdalla tuli hyvä mieli, keinu oli kuin unelma. :)

    T:Kodinhenki

    VastaaPoista
  16. voi onpa ihanan värinen keinu, meidänki ois tarkoitus tänä kesänä maalata keinu pinkiksi se toisen mallinen :) hyvää kesää sinne

    VastaaPoista
  17. Upea keinu,onneksi ette heittäneet sitä pois!!:) Siitä tulikin kaunis ja ruusupeite kruunaa kokonaisuuden!<3

    Minullakin on suunnitelmissa takapihalle jonkinlaista keinua...

    Liityin lukijaksesi! :)Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.