perjantai 19. maaliskuuta 2010

Huomaan, että viikon mukavimmat päivät ovat mielestäni perjantai ja maanantai. Perjantai siksi, että mieheni vie koko pesueen pelaamaan salibandya ja minä saan 2h omaa aikaa. Sitä vietän juuri nyt. Tavallisesti olen niin uupunut kaikesta  viikon hulinasta, että käperryn sohvalle filtin alle ja kuuntelen hiljaisuutta..
En ole mikään yli-ihminen, eikä kotimme todellakaan ole aina näin siisti miltä se kuvissa näyttää, mutta pieni pala on aina helppo raivata. Jos asuisin eri elämässä kotini näyttäisi yhä samalta, mutta kaikki lasten kylvämä "roju" ja joka puolella lojuvat eksyneet vaatteet olisivat poissa. Polttelisin kynttilöitä, lukisin lehtiä ja katselisin kauniita asetelmia... Se aika koittaa sitten joskus myöhemmin, jolloin ajattelen, että nämä ruuhkavuodet olivat elämämme parhaita. Niin ne ovatkin, olen kiitollinen monista asioista ja koen olevani vahvasti elämässä ja arjessa kiinni!
Ostin tänään  kimpun tulppaaneita viikonlopun kunniaksi. Kuvassa oleva vanha pöytä on sieltä samaisesta varastosta, kuin nojatuolikin. Sille ei ole tehty mitään, pöydän pinta on elämän ja vuosien kuluttama. Pidän siitä ajatuksesta.
Myös sisääntulokuistin ikkunaludalle hankin kukkia. Tuntuu niin toiveikkaalta seurata kukkasipulien kasvua.
 Kuten jo varmaan kerroinkin, en ole sellainen sisustaja, joka ostaisi kaikkea kallista, itse asiassa olen vasta nyt tajunnut, että sisutusmaailmassa on olemassa joitakin merkkituotteita. Hankin sitä mistä todella pidän ja minkä saa kohtuuhintaan.(Aletuotteista suorastaan riemastun.) Joskus pohdin kauankin jotakin tavaraa. Mutta en tänään, kuvassa olevat lautaset olivat Sokoksen alemyynneissä euron kappale! Minulla oli ennestään jo punaiset ja nyt ostin kaupan tyhjäksi noita beigejä. En kykene vastustamaan pilkkuja, näin se vaan on. Jos kuvaisin kaiken pallokuosisen tavaran kodissamme, koko blogi tulisi täyteen. :)
En muuten  lue sisustuslehtiä enkä katso sisustusohjelmia, en siis ole mikään varsinainen sisustusharrastaja, pidän vain kauneudesta ympärilläni.

Banaanikaukkua meillä syödään usein. Sain reseptin ystävältäni, joka kehui kakkua jopa terveelliseksi. Siihen tulee mm. spelttijauhoja ja rypsiöljyä. Tänään sen loihti meille supernannyni (jota ilman en tulisi toimeen)Jenni, kiitos.

Ihanaa ja kaunista perjantaita kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.