torstai 25. maaliskuuta 2010

Lasten hartaasti odottama rairuoho on kasvanut! sääli vain, että meidän tämän vuoden tiput ja puput ovat tuollaista keramiikkaa, eli ne lyttäävät ruohon alleen. Tämä vihreä ja keltainen tuntuvat juuri nyt erityisen piristäviltä väreiltä, ulkona kun edelleen on vain valkoista, ja ensi viikosta ilmeisesti pelkkää harmaata..Tytöt hiihtävät vielä tänään koulussa, taitaa olla viimeinen kerta.
Lapset ovat kyllä tänä talvena löytäneet hiihdon ihan uudella tavalla, ovat innoissaankin siitä. Itse vihasin hiihtoa ja kaikki hiihtomuistoni liittyvät irronneisiin suksiin ja lunta täynnä oleviin monoihin, mahtavaa, että he ovat rakentamassa itselleen hyviä hiihtomuistoja.
Olemme saaneet kesähuoneemme remontin valmiiksi, enää verhot puutuvat. Siitä tuli kyllä suloinen, koitan kuvata viikonloppuna.

Meillä on viikonloppuna juhlat, kun poikani Lauri täyttää 10 vuotta. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti ja samalla 10 vuoteen on mahtunut ihan valtava määrä asioita... Ostimme tämän talon 10v. sitten, Lauri oli rintarepussa asuntonäytöllä. Pihasireenit kukkivat. Jo lasikuistilla pidättelin liikutusta ja nipistelin miestäni (piti olla niin cool välittäjän edessä)sillä talo oli juuri sellainen mitä olin aina halunnut. Vaikka talossa ei monikaan asia ole enää samanlainen, kuin tuolloin, sama tunne asuu yhä minussa.

Minua viehättävät kaikki häkit ja minikasvihuoneet, en tiedä miksi. Mutta tuonne lyhdyn sisään on kiva laittaa narsissit, ovathan ne samalla siellä jopa hieman suojassa.(ainakin vuohilta)
 Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! :)

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Ihanan aurinkoinen päivä! Muutama sana ennen kuin lähden ulos. Olen pitkään pähkäillyt näitä Mailegin hahmoja, minulla oli niitä, sillä aina isken niihin silmäni, mutta en ollut edes ymmärtänyt, että ne ovat "samaa sarjaa". Viime kesänä pidin sisustuskutsut ja tytöt ihan väen vängällä halusivat nämä pikkuhiiret. Olen koittanut pelastaa niitä milloin mistäkin leikeistä ulkoa ja sisältä. Nyt olen päättänyt, että hankin näitä lisää, jos siltä tuntuu. Itse asiassa huusinkin yhtä syötävän suloista pupua huutonetissä, nyt jännitetään kuinka käy.

 Talomme on itse asiassa vanha rintamamiestalo, jota olemme laajentaneet jo kahdesti perheen aina vain kasvaessa. Vanhaan päätyseinään jäi näin ihana ikkunasyvennys, se on niin soma, että kunpa niitä olisi jäänyt enemmänkin! Keskimmäisellä hyllyllä on matkamuistoja ja lasipurkkiin on kerätty lasten kanssa eri maiden rannoilta kauniita kiviä ja simpukoita. Lomalla se on parasta puuhaa mitä tiedän!

Tilasin postimyynnistä näin kivoja koreja ja ripustin niitä vähän joka koukkuun. Pian ne valitettavasti ovat täynnä erinäistä sälää, johon talomme hukkuu. Voisin kuvitella, että kuukauden kuluttua korista löytyy: heijastimia, parittomia hanskoja, jääkiekko, nenäliinoja, teippirulla, kynänpätkiä ym. ym. Se on sellainen lohduton läjä jonka pöydälle kipattuaan vain huokailee hetken aikaa. Tunnistatte varmaan. :)

Tänään alkaa pikkunoitien virpomisoksa-askartelut. Eilen he tekivät listaa tarvitsemistaan asioista:
Kissa ja luuta
Noidan vaatteet ja kissalle korvat
Oksat ja korit
Ystävyyttä
Mitäs sitä kunnon noita sitten muuta tarvitsee :)
Nyt ulos nauttimaan tästä valosta ja auringon lämmöstä!

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Tervehdys taas. Laitoin tähän kuvan kaapista jonka ostin vuosia sitten antiikkiliike Willa Wanhasta. Sillä on sillä lailla iso merkitys kodissamme, että se on määritellyt aina sen, että olohuoneemme yleisilme on tumma (vaikka nyt huomaan katselevani hieman kaihoten ihmisten raikkaan valkoisia olohuoneita). No, meillä tumma toimii hyvin, eipä näy joka ikinen likainen kädenjälki. Tämä kappi on ihan ikuisuuden vanha ja se painaa niin paljon, että sen alta ei koskaan imuroida ;) Tämä kaappi seuraa minua varmaan vanhainkotiinkin.
Arvostan myös näiden vanhojen huonekalujen ekologisuutta, ne säilyttävät arvonsa ja kauneutensa vuodesta toiseen. Tuntuu pahalta ajatella, että kaatopaikat täyttyvät lastulevy-huonekaluista, joita kukaan ei enää parin vuoden käytön jälkeen halua. Vanhassa huonekalussa minua viehättää myös se miltä se tuntuu, muistan miten siellä antiikkiliikkeessä silittelin tätäkin kaappia. Kulunut, elämää nähnyt puu on kädelle lämmin ja pehmeä.

Tämä enkeli istuu vartioimassa meitä aina olohuoneessamme. Sillä on ikää 12 vuotta ja se on jo kerran mennyt pohkeestaan rikki, mutta liimasin sen kasaan. Minulle enkeleissä tärkeintä on niiden kasvot. Enkelillä pitää olla ilme joka jollakin tasolla puhuttelee.

Loppuviikko taitaa meillä kulua pääsiäis/virpomistouhujen valmistelussa. Rairuoho kasvaa tuskallisen hitaasti, multaan sovitellaan joka päivä koristeita, pajunoksia on jo käyty hakemassa ja sulkia on ostettuna. Kovasti on innostuneita pikku-noitia talossa. Tytöt tekivät listaa mitä kaikkea he virpomiseen tarvitsevat:
Luuta ja kori
Vaatteet
Oksat
Kissan korvat
Ystävyyttä

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Tänään on ollut jännittävä päivä. Kummipoikani pääsi ripiltä. Viiden (tavallisesti kuuden) lapsen juhlakuntoon saaminen on aina aika ponnistus, siihen ei vaan tunnu harjaantuvan. Taas päätin, että seuraavalla kerralla katson ulkovaatteetkin pinoon valmiiksi, kun joka kerta muut istuvat jo autossa kun vielä etsitään jonkun sankarin pipoa, hanskoja, kenkiä jne.

Lotta tyttäreni oli mielestäni (tottakai) uskomattoman kaunis, kun lähdimme.Olivat toki kaikki muutkin, kauniita ja komeita!
 Sen kunniaksi hän sai näin paljon palstatilaa...

Lauantai päivän kulutin lapsia hoitamalla ja lukemalla. Se on haasteellinen yhtälö ja vaatii aika paljon kokemusta ja keskittymiskykyä. Olen sellainen, että aloittaessani kirjan, minun on luettava se alusta loppuun liki tauotta. Jotta suunnitelmani onnistuisi hankin talon ainoalle kotiin jääneeelle 5v. viikarlle naapuristosta kaverin. Jos jotakin olen oppinut niin se on tämä: Mielummin kaksi villiä lasta yhdessä, kun yksi turhautunut lapsi. On erikoista miten minun elämässäni kaksi lasta on jo ihan lomaa, hienoa miten elämä opettaa suhteellisuudentajua. Varmaan jollekin 12 lapsen äidille arkeni olisi aivan helppo nakki. Näin se menee. Muistan toki miten olin esikoiseni kanssa väsynyt ja täystyöllistetty. Nyt kun näen vauvoja ihmettelen aina miten helpoilta ne näyttävät, kun eivät pääse mihinkään liikkeelle eivätkä edes uhmaa sääntöjä. :)

Kirja jonka luin oli Mervi Juusolan: Äidin voimakirja. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille äideille.
Siihen voi käyttää aikaa hyvällä omallatunnolla (jos jollakulla muulla on omatunto-ongelmia ajankäytön suhteen), sillä saahan siitä voimaa!
Oivalluksista suurin ko. kirjan kohdalla oli se, että (me) yltiöäidit (termi, jonka opin kirjasta) voisimme oppia seuraavan:
"Lapset kohtelevat itseään niin kuin minä kohtelen itseäni, ei niin kuin minä kohtelen heitä."
-Raisa Cacciatore 2008-
Luin kyllä tuon lauseen aika monta kertaa... Muutenkin nostan hattua tälle Juusolalle, todella ammattimainen kirja (jopa ammattikasvattajalle)!




Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää yötä..

lauantai 20. maaliskuuta 2010

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Huomaan, että viikon mukavimmat päivät ovat mielestäni perjantai ja maanantai. Perjantai siksi, että mieheni vie koko pesueen pelaamaan salibandya ja minä saan 2h omaa aikaa. Sitä vietän juuri nyt. Tavallisesti olen niin uupunut kaikesta  viikon hulinasta, että käperryn sohvalle filtin alle ja kuuntelen hiljaisuutta..
En ole mikään yli-ihminen, eikä kotimme todellakaan ole aina näin siisti miltä se kuvissa näyttää, mutta pieni pala on aina helppo raivata. Jos asuisin eri elämässä kotini näyttäisi yhä samalta, mutta kaikki lasten kylvämä "roju" ja joka puolella lojuvat eksyneet vaatteet olisivat poissa. Polttelisin kynttilöitä, lukisin lehtiä ja katselisin kauniita asetelmia... Se aika koittaa sitten joskus myöhemmin, jolloin ajattelen, että nämä ruuhkavuodet olivat elämämme parhaita. Niin ne ovatkin, olen kiitollinen monista asioista ja koen olevani vahvasti elämässä ja arjessa kiinni!
Ostin tänään  kimpun tulppaaneita viikonlopun kunniaksi. Kuvassa oleva vanha pöytä on sieltä samaisesta varastosta, kuin nojatuolikin. Sille ei ole tehty mitään, pöydän pinta on elämän ja vuosien kuluttama. Pidän siitä ajatuksesta.
Myös sisääntulokuistin ikkunaludalle hankin kukkia. Tuntuu niin toiveikkaalta seurata kukkasipulien kasvua.
 Kuten jo varmaan kerroinkin, en ole sellainen sisustaja, joka ostaisi kaikkea kallista, itse asiassa olen vasta nyt tajunnut, että sisutusmaailmassa on olemassa joitakin merkkituotteita. Hankin sitä mistä todella pidän ja minkä saa kohtuuhintaan.(Aletuotteista suorastaan riemastun.) Joskus pohdin kauankin jotakin tavaraa. Mutta en tänään, kuvassa olevat lautaset olivat Sokoksen alemyynneissä euron kappale! Minulla oli ennestään jo punaiset ja nyt ostin kaupan tyhjäksi noita beigejä. En kykene vastustamaan pilkkuja, näin se vaan on. Jos kuvaisin kaiken pallokuosisen tavaran kodissamme, koko blogi tulisi täyteen. :)
En muuten  lue sisustuslehtiä enkä katso sisustusohjelmia, en siis ole mikään varsinainen sisustusharrastaja, pidän vain kauneudesta ympärilläni.

Banaanikaukkua meillä syödään usein. Sain reseptin ystävältäni, joka kehui kakkua jopa terveelliseksi. Siihen tulee mm. spelttijauhoja ja rypsiöljyä. Tänään sen loihti meille supernannyni (jota ilman en tulisi toimeen)Jenni, kiitos.

Ihanaa ja kaunista perjantaita kaikille!!

torstai 18. maaliskuuta 2010

Aikamoista haparointia on tämä blogin pitäminen... jostakin syystä googlettamalla ei tätä lainkaan löydy, eli minulla on blogi ilman lukijoita...mutta, en anna sen lannistaa itseäni nyt kun aurinkokin paistaa taas pilven raosta.

Olen taas kuvannut kodissamme ja ylhäällä ihana ikivanha tuoli, jonka ostin eräältä vanhalta herralta johon törmäsin sattuman kaupalla eräässä työharjoittelupaikan kahvilassa. Hän kertoi, että hänellä on piharakennus täynnä vanhoja mööbeleitä tyhjän panttina! Ei montaa tuntia mennyt, kun minä olin siellä ja... se oli taivas! Tämä tuoli on vanha hotellin aulatuoli, sen alkuperäinen kangas oli aivan hirveä. ( en nyt enää muista oliko se sininen vai sellainen sinapinkeltainen ).
Kiikutin tuolin kaupungin työkeskukseen ja siellä se verhoiltiin uudelleen. Tilasin kankaan Lontoosta asti ja jouduin odottamaan sitä viikkoja. Kangasta jäi sen verran yli, että siiitä saatiin  irtotyyny ommeltua suojaksi tuohon päälle.


Meillä asuu kaksi vilkasta poikaa, joiden huoneet juuri remontoitiin. Tässä eskarilaisen huone johon löysin söpöt taulut Tarjoustalon alekorista! Joskus voi tehdä yllättäviä löytöjä.


Pikkusohvana toimii 50-luvun kerrossängyn yläosa, josta on vain irroitettu laita irti.


Pikkuveljen (5v) huoneeseen löysin näin ihanat verhot Stokkalta joulun jälkeen. Hänellä on väritys tätä sinistä ja beigeä. Mummini on virkannut sinne ihanan ruskean päiväpeiton, laitan siitäkin sitten kuvia tulemaan.

 Tämä tässä on koiramme Onni, ei siis pehmolelu, vaikka herkästi voisi erehtyä.. hän matkusti meille Espanjasta reilu vuosi sitten ja valloitti meidät täysin! Onni on iloinen pikkukirppu, joka on löytynyt jostain Espanjan kaduilta harhailemasta. Suomen erittäin runsasluminen talvi tuottaa aurinkorannikon pikku-Onnille hieman hankaluuksia, hän kun meinaa hukkua hankeen ihan kirjaimellisesti.

Onnia, eikä minua ilahduta enää se, että täällä sataa edelleen lunta. Olemme remontoineet pihasaunaamme kesähuonetta, tuntuu vain niin kaukaiselta ajatukselta, että muutaman kuukauden päästä pihassa uidaan altaassa ( jota vasta pitäisi alkaa kaivaa! ) ja kesähuoneessa sitten nautitaan mehua kauniista kannuista ja lämmitellään... Haaveita on hyvä olla, pakkohan sen keväänkin on vielä tulla!

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010




Näin ihania kesäkuvia löytyi tämän vanhan kameran kortilta, että oli ihan pakko vielä lisäillä. Tuon ihanan kannun ostin sisustuskutsuilta ja suunnittelin laittavani siihen kesällä pioneja joita kasvaa talomme seinustalla. En sitten kuitenkaan raaskinut vaan ihailin niitä vain ulkona.

Vanha vaaka tarttui mukaani vuosia sitten eräästä osto- ja myyntiliikkeestä. Se kuuluu niin ikään tavaroihini joista en luovu. Osa tavaroistani on kulkenut mukanani jo pian 20 vuotta, siitä asti kun muutin lapsuudenkodistani. Makuni on pysynyt kaikki nämä vuodet samana.

Jatkan vielä, kun en taida osata linkittää kuvia tekstin väliin muuta kuin aloittamalla alusta...
Minulla on kaksi ekaluokkalaista tyttöä, jotka saivat näin upeat käsintehdyt alusmekot viime kesänä. Eihän niitä voinut kaappiin piilottaa!




Tästä tämä lähtee, olen ihan innoissani!Illalla päätin kuvata tänne pikku hiljaa (tai vauhdilla, kun en ole järin maltillinen käänteissäni...) minulle erityisen rakkaita esineitä ja tavaroita kodissamme. Olen armoton esteetikko, nautin kauneudesta, asetelmista ja tunnelmista. Kuuden lapsen ja kolmen koiran kanssa tässä on omat haasteensa...

Ohessa kuva "Elsasta", sen löysin muutamia vuosia sitten sisustusliikkeestä Loimaalta.En yleensä osta mitään mielestäni kallista, mutta Elsan kohdalla tapahtui poikkeus. Sen kiinteä katse porautui minuun astuessani liikkeeseen. Olin aivan hämilläni siitä.En saanut Elsaa mielestäni ja pohdin patsasta vielä istahtaessani autoon. Mieheni nousi ja käveli liikkeeseen ja palasi Elsa kainalossa takaisin: Hyvää äitienpäivää, hän totesi :)
Elsa on aarteeni ja lapset tietävät, että sisällä pallonpotkimisesta seuraa huutia, ettei Elsa vain mene rikki...Laitoin sille helmetkin kaulaan kerran, kun en keksinyt niille mitään paikkaa. Hän on siis aika hieno rouva nykyään.

Olen innoissani myös tarrateksteistä, joita kodista löytyy jo useita. Niillä saa helposti tietynlaista tunnelmaa. Tosin vaaranani on se, että kotimme on pian kuin kirja. Sisääntulijaa kohtaa niin monta tekstiä joka puolella, että aika menee lukemiseen... Koitan siis hieman hillitä innostustani tässäkin asiassa.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Tervehdys


Toteutin haaveeni ja päätin lähteä kokeilemaan tätä kirjoitus touhua...
Tänään on taas satanut lunta... Toisaalta iloitsen, että kurahousujen aika ei ole vielä, toisaalta huomaan kaipaavani jo kevättä ja sen vihreitä sävyjä.
Piha on yhä talviasussa, vanha kasvihuone odottaa jo uutta kesää hieman ankean näköisenä..